Olen mukana Lions -toiminnassa, kuulun Lions Club Hyvinkää Viertola r.y. :hyn. Leijonat tekevät erilaisia aktiviteetteja, joilla hankkivat varoja jaettavaksi lyhentämättöminä erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin sekä Suomessa että ulkomailla.  Kaikki työ tehdään puhtaasti talkootyönä. Kaikki ne toimintakulut , mitä Lions Clubille aiheutuu, katetaan jäseniltä erillisenä jäsenmaksuna.  Lc Hyvinkää Viertola on erityisen aktiivinen klubi, ainut ongelma on, että klubimme jäsenten keski-ikä on melko korkea, yli 60 vuotta. Kuitenkin huumori kukkii, henki on hyvä  ja jäsenet ovat aktiivisia.  

 Viime vuosina  maamme verottaja on kiinnostunut  vapaaehtoisjärjestöistä kuten Lions Club ym.  Verottaja tulkitsee nykyisin, että Lion Clubimme on elinkeinonharjoittaja, koska myymme joulukuusia, leivonnaisia, joululyhteitä, hankkiessamme tuloja, jotka lahjoitetaan kokonaisuudessaan esimerkiksi huumeiden vastaiseen työhön poliisille. Varoja kerätään myös esimerkiksi mielenterveyspotilaiden kuntoutukseen tai koulukiusaamisen torjuntaan.  Vaikka työ tehdään talkootyönä, verottaja katsoo, että kaikki Lions Clubimme tulot ovat veronalaisia, koska kilpailemme muiden joulukuusimyyjien tai leipomoiden kanssa. Verottajaa ei lepytä sekään seikka, että jaamme kaikki tulot hyväntekeväisyyteen.  Klubimme on nykyään  verovelvollinen toisin kuin monet suuret  ja rikkaat säätiöt, joiden toiminta on monituhatkertaiista Lions Clubin toimintaan verrattuna.

Televisiossa oli pari viikkoa sitten ohjelma, jossa ihmeteltiin, miksi säätiömuotoinen yritystoiminta on verottajan erityissuojeluksessa, vaikka se olisi kuinka laajaa ja vaikka sen toiminta kilpailisi rajusti ja verottomasti normaalin yritystoiminnan kanssa.  Edes sitä ei paljon seurata, kuinka suuren osuuden tuloistaan säätiö käyttää hyväntekeväisyyteen. Verottajan tulon menetykset säätiöiltä liikkuvat sadoissa miljoonissa vuosittain.  TV -ohjelmassa olivat esimerkkeinä Forumin kauppakeskus Helsingin keskustassa ja Linnanmäen huvipuisto, jotka molemmat toimivat verovapaasti ja  erittäin kannattavasti. Säätiöiden valvontakin tuntuu olevan heikkoa,  ja
viimeksi paljastuneet ja pitkäaikaiset  väärinkäytökset Bensovin  lastenkotisäätiössä lienevät vain jäävuoren huippu.

Mikäli verovapaiden säätiöiden toimialaksi hyväksytään edes jonkinasteinen sekaantuminen tiedotustoimintaan ja valtakunnanpolitiikkaan, on olemassa myös vaara, että säätiöiden ympärille muodostuu opportunistinen  hyväveliverkosto. Hyväveliverkosto voi saada niin suuren vallan yhteiskunnassa, että yhteiskunnan  virallinen demokratia ei enää toteudu.  Vaikka maamme  korruptoituneisuus on todettu useaan kertaan melko vähäiseksi,  ovat ulkomaiset tarkkailijat todenneet, että hyväveliverkosto on Suomessa olemassa ja sen olemassaolo muistuttaa korruptiota.

Oli häkellyttävää katsoa eilistä A-Talkia, jonka aihe oli "Suomi suomalaisille".
Syytettyjen penkillä siinä olivat perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-Aho
ja Olli Immonen, joka on ryhtynyt myös Suomen Sisun puheenjohtajaksi.

Minua häkellytti eniten se, että ohjelman  syyttäjät olivat sitä mieltä, että on rasismia, mikäli  ei kannata  vapaata elintasopakolaisuutta Suomeen. On rasismia, mikäli ajaa Suomen veronmaksajien  etua rajoittamalla sellaisten luku- ja kirjoitustaidottomien ulkomaalaisten tulvaa Suomeen, joiden on vaikea sopeutua tänne ja joutuvat siksi  elämään sosiaalitukien varassa, ehkä jopa koko elämänsä ajan.  On rasismia suosia sellaisia siirtolaisia, joita Suomi oikeasti tarvitsee työmarkkinoilla. Syyttäjinä,  humanisteina ja internationalisteina ohjelmassa esiintyivät  Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso ja Huvustadsbladetin toimittaja Marianne Lyden.

Ruotsi on mennyt arveluttavan pitkälle sosiaalisin perustein tapahtuvan maahanmuuton
suosimisessa. Kanada puolestaan pisteyttää halukkaat maahanmuuttajat avoimesti sen mukaan, mitä annettavaa maahanmuuttajalla on Kanadalle. Kuitenkaan Kanadaa ei pidetä rasistisena maana, vaan sen politiikka on ollut ilmeisen onnistunutta. Kanadan talous kehittyy, ja ristiriidat syntyperäisten kanadalaisten ja maahanmuuttajien välillä eivät ole kärjistyneet. Ruotsissa puolestaan ongelmat ja  Sverigedemokraatit ovat  nousussa maan löperön maahanmuuttopolitiikan seurauksena.

Katainen ja Urpilainen ovat nyt molemmat myöntäneet, että maan talous on huonommassa kunnossa kuin he ovat luulleet. Se on hyvän merkki. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.  Poliitikkojen on helppo kannattaa kaikkia yleviä ja hyvää tarkoittavia asioita, joilla hoidetaan paitsi Suomen myös muiden Euroopan maiden ja koko maailman ongelmia. Myös vanhusten, lasten ja ympäristön hoitaminen on tärkeää ja vaatii paljon rahaa. Ei ole rasismia asettaa tänne veroja maksaneiden vanhusten ja sotaveteraanien  sairaalapaikkoja ja terveydenhoitoa tänne pyrkivien maahanmuuttajavanhusten tarpeiden edelle.

Rahan hankkiminen on poliitkoille vaikeaa: ainoat asiat, mitä poliittiset päättäjät ovat onnistuneet kehittämään, ovat veronkorotukset ja uudet verotettavat kohteet.Missä ovat rakenteelliset uudistukset, joilla tuetaan kilpailukykyä, yritysten kasvua ja työllisyyttä?
Demokratia saattaa ajaa itsensä konkurssiin,  koska niukkuuden jakaminen on poliitikoille  niin epämiellyttävää, että päätöksiä ei saada aikaan.  Myös Rooman imperiumi  sortui  ylivelkaantumiseen.

Työllisyyden ja kasvun moottoriksi tarvitsemme vahvan pk -sektorin, yrittämistä ja kasvollista kotimaista omistajuutta. Se ei toimi kvartaalikapitalismin ehdoilla, vaan on sitoutunut maahamme pitkäjänteisesti. Mitä suurempi osa suomalaisista omistaa ja kokee omistavansa jotakin, sitä vastuullisempaa on myös taloutemme hoitaminen.  Yrittäjämäistä ajattelua tarvittaisiin enemmän myös maamme poliittiseen johtoon. 
Poliitikkojen pitäisi hoitaa valtion taloutta yhtä vastuullisesti kuin hoitaisivat oman perheensä tai perheyrityksensä taloutta.

Englanninkieliseen opetukseen siirtyminen yliopistoissa on alkanut askarruttaa yliopistoväkeä ja Kotimaisten kielten keskusta. Aalto-yliopisto on muuttanut ensi syksynä alkavat maisteriohjelmat englanninkielisiksi. Maamme pääkaupungissa saa kaupallista korkeakoulutusta jatkossa vain englanniksi ja ruotsiksi - ei lainkaan  suomeksi. Kotimaisten kielten keskuksen johtaja, professori Pirkko Nuolijärvi on kantanut huolta asiasta.  Hän sanoo: Jos mitään ei opeteta suomeksi, se vaikuttaa ajan oloon koko alaan ja suomen kieleen, kun jollakin alalla tulee sellaisia aukkoja, ettei ole enää käsitteitä, keskustelutapoja tai rirjoittamisen tapoja suomeksi.

Vihdoinkin joku alkaa kantaa huolta myös suomen kielestä.  Suomen kieli oli keittiökielen asemassa vielä vajaa sata vuotta sitten. Suomessa kaikki yliopisto-opetus tapahtui ruotsinkielellä, ja kuuluimme Venäjään, joka siihen aikaan oli alkanut nostaa venäjän kielen asemaa täällä. Muutamat fennomaanit herättivät suomalaiset vaalimaan kieltään ja vaatimaan suomenkielistä yliopistokoulutusta ruotsinkielisen rinnalle.
Se saatiin svekomaanien vastustuksesta huolimatta. Vasta vuonna 1924 säädettiin, että Helsingin Yliopistossa on ruotsinkielisen opetuksen rinnalla opetettava myös suomen kielellä.

Monet Euroopan maat suojaavat lainsäädännöllään tiukasti maan pääkieltä. Esimerkiksi  Ranska ja Ruotsi ja Viro ovat tässä  asiassa olleet hyvin tiukkoja. Ruotsi sääti vuonna 2009 uuden lain, jolla turvataan maan pääkielen, ruotsin asemaa Ruotsissa.  Siellä on säädetty millä kielillä koulutusta saa milläkin asteella antaa. Koko laki tähtää maan pääkielen, ruotsin suojelemiseen siirtolaisten ja englanninkielen puristuksessa. 

Suomessakin lainsäädännöllinen  huomio on viime vuosina keskittynyt ruotsinkielen aseman vahvistamiseen (mm. Svenska Nu -kampanja).  Ruotsinkielen näkyvyyttä ja kuuluvuutta on parannettu koko maassa, myös puhtaasti suomenkielisillä alueilla. Maan pääkielestä, suomesta  Suomen lainsäädäntö kantaa vähemmän huolta.

Suomi ottaa yleensä oppia Ruotsista.  Myös Ruotsin uusi kielilainsäädäntö on mielestäni
tutustumisen arvoinen.  Sillä on annettavaa Suomelle, kun täällä ruvetaan miettimään keinoja, joilla suomen kielen sälyminen sivistyskielenä turvataan. Nyt vallitsee Suomessa ja Ruotsissa tragikoominen tilanne: Suomella on ruotsinkielinen vähemmistö ja Ruotsissa  on vielä suurempi, osin vanha, suomenkielinen vähemmistö.  EU edellyttää, että sen jäsenmaat kohtelevat vähemmistöjään vastavuoroisuuden periaatteella. Nyt sekä Suomen että Ruotsin valtioiden päähuoli on vain ruotsin kielen asema näissä maissa.  Suomen kielen asemasta ja säilymisestä ei ole huolta, vaikka se on pienempi ja uhanalaisempi kieli kuin ruotsi.

 
Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, siitä pidettiin kansanäänestys ja toimittiin kansan tahdon mukaisesti.  Valuuttaunioniin liittymisestä ei äänestetty, kuten Ruotsissa. Silloin Suomen ja Ruotsin tiet erkaantuivat toisistaan, koska Ruotsi jäi Euron ulkopuolelle toisin kuin Suomi.  Mikäli Suomessakin olisi kysytty kansalta Euroon liittymisestä, todennäköisesti Suomi olisi päätynyt Ruotsin kanssa samaan ratkaisuun. Ehkä se olisi ollut Suomelle  parempi valinta. Ainakin  Suomi olisi jäänyt muiden Pohjoismaiden leiriin ja koko ajan tiivistyvän Euroalueen ulkopuolelle. Tästä tiivistymisestä myös Seppo Lindblom näyttää olevan nykyään huolissaan.

Mikäli Suomessa olisi silloin äänestetty Euroon liittymisestä, olisin silloin luultavasti äänestänyt liittymisen puolesta.  Nyt epäilisin enemmän.  Ruotsilla menee  Euron ulkopuolella hyvin, eikä sen tarvitse rahoittaa Etelä-Euroopan alijäämävaltioita. Mikäli Ruotsille tulee huonot ajat, sillä on valuuttakurssipoolitiikka hätäkeinona toisin kuin Suomella.  Alexander Stubb on todennut, että Euro on darvinistinen järjestelmä, jossa vahvat pärjäävät. Stubbin lausunto koskee Suomea mutta ei Ruotsia, koska sillä on oma valuutta.  Euroon liittyminen tuo Suomelle suuria haasteita. Kuitenkin  Suomi voi selvitä myös kovassa kilpailussa, jos kilpailu vain on reilua. Silloin Suomalaiset pääsevät nauttimaan  Euron tuomista eduista.

On tietenkin tärkeää, että kuulumme nyt oikeaan viiteryhmään, läntiseen Eurooppaan. Euroon kuuluvien maiden keskinäisessä kilpailussa Suomen eduskunnan päätösvalta Suomea taloutta koskevissa asioissa tulee  supistumaan yhtä vähäiseksi kuin nyt on esimerkiksi Oulun kaupunginvaltuuston päätösvalta Oulua koskevissa asioissa.
Euroopan, ennen kaikkea Euroalueen, yhdentyminen on vielä täysin kesken. Kysymyksessä ei ole vain  Suomen eduskunnan päätösvallan supistuminen Brysselin hyväksi. Myös työmarkkinajärjestöjemme  harjoittama sapelinkalistelu tulee vähenemään, koska niiden on pakko ottaa aikaisempaa suurempi vastuu Suomen kilpailukyvystä.  Suomen Pankki ei enää voi korjata niiden tekemiä tyhmyyksiä, kuten ennen.

Eurojärjestelmän  darvinistisuudesta  Alexander Stubb on oikeassa. Kreikan ja Espanjan katastrofit, yli 50 % nuorisotyöttömyyksineen, osoittavat miten Euroalueen sisällä kohdellaan kilpailukyvyltään heikkoja maita.  Suomen on kaikin keinoin  hoidettava kilpailukykynsä kuntoon, jotta Kreikan tie ei ole Suomen tie.  Silloin kun Stubb  antoi lausuntonsa Euron darvinistisesta luonteesta, hän vielä saattoi pullistella Suomen talouden hyvällä kunnolla.   Puheen jälkeen Suomen talous on nopeasti huonontunut.

Maamme itsenäisyys ei  ole enää entisensä.  Toivottavasti sekä kansanedustajamme että työmarkkinajohtajamme tajuavat, että niiden liikkumavara on nyt paljon vähäisempi kuin ennen valuuttaunionia ja Euroa. Elleivät he sitä vielä tajua,  darvinismi, tiukka kilpailu euroalueen sisällä tulee opettamaan sen niille.   Aikoinaan opin kansainvälisen talouden kurssilla, että yhden valuutan (esim. Euron, tai Markan) sisällä käydään kilpailua ja kauppaa  absoluuttisen kilpailukyvyn periaatteella, mutta eri valuutta-alueiden kesken kauppaa käydään suhteellisen kilpailukyvyn periaatteella. Toisin sanoen Suomi , Saksa ja Kreikka kilpailevat keskenään euroalueen sisällä absoluuttisen kilpailukyvyn periaatteella.  Tämä on darvinistista kilpailua, johon Ruotsin ei tarvitse sopeutua, koska sillä on oma valuutta. Suomi tai Kreikka voi joutua Euroalueella Ilomantsin asemaan, tyhjeneväksi syrjäseuduksi, joka on kilpailukykyinen vain raaka-aineen tuottajana ja  rauhallisena  lomakohteena.

 Suomi voi selvitä myös darvinistisessa kilpailussa. Suomalaisilla on monia vahvuuksia, loistavia innovaatioita ja hyvä koulutustaso. Meillä on hyvät luonnonvarat. Tarvitsemme enemmän rakentavaa yhteistyötä työntekijöiden ja yrittäjien kesken.  Kannattavat yritykset ovat myös työntekijöiden etu.  Varsinkin kotimaiset perheyritykset työllistävät suomalaisia eivätkä siirrä toimintojaan helposti ulkomaille. Todellinen uhkakuva Suomen kilpailukyvylle voivat olla Euroopan Unionin ja Suomen eduskunnan säätämät uudet lait, jotka voivat  estää suomalaisia hyödyntämästä omia luonnonvarojaan esimerkiksi tiukoilla ympäristömääräyksillä ja energiaveroilla.   Metsän ja turpeen käyttö, energian tuottaminen ja maatalouden sekä  elintarviketeollisuuden harjoittaminen voidaan tehdä lainsäädännön keinoin kilpailukyvyttömiksi. Silloin  luonto säästyy, mutta Suomi autioituu  erämaaksi, johon keskieurooppalaiset  saavat tulla  ihailemaan  susia, poroja, karhuja ja hirviä.  Maamme hyvä työllisyysaste olisi parasta sosiaalipolitiikkaa. Se tulisi  edulliseksi myös veronmaksajille. Suomi selviää yhteistyöllä - Suomi ei selviä  keskinäisellä vastakkainasettelulla.

Minulla oli hieno mahdollisuus tavata tällä viikolla toimitusjohtaja, joka johtaa  yhtä  Suomen suurimmista vakuutus- ja sijoitiusyhtiöistä.

Heti  aluksi keskusteluissa tuli esiin huoli Suomen talouden  huonoista näkymistä: työttömyyden kasvusta, vaihtotaseen kasvavasta vajeesta ja  kiihtyvän eläköitymisen mukanaan tuomista ongelmista julkiseen talouteen.  Ongelma on erityisen paha siksi, että  huonosta kehityksestä huolimatta  poliittiset päättäjät eivät kykene tekemään ratkaisuja kehityksen muuttamiseksi. Nykyhallituksen paras saavutus näyttää toistaiseksi olevan se, että se pystyy olemaan vallassa ja hajoamatta.

Kolmikanta ei  Suomessa enää toimi.  Suomen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä kaikki ovat yhtä mieltä.  Se ei  kuitenkaan voi säilyä, mikäli maamme kilpailukykyä ei pystytä palauttamaan.  Nyt olemme Etelä-Euroopan maiden tiellä. Suomen vaihtotase on alijäämäinen, julkinen talous on alijäämäinen ja talous ei kasva. Yritykset investoivat Suomeen liian vähän ja siirtävät tuotantoaan Aasiaan. Maamme onni on, että vieä emme ole ehtineet velkaantua kovin paljon ulkomaille.

Mitä nopeammin pystymme tekemään radikaaleja ratkaisuja vientiteollisuutemme kilpailukyvyn palauttamiseksi ja maamme houkuttelevuuden lisäämiseksi tuotannollisille  investoinneille, sitä paremmin pystymme turvaamaan myös maamme vähäosaisimpien ihmisten, edes  välttävän, hyvinvoinnin. Kreikassa ja Espanjassa eniten kärsivät juuri työttömät ja syrjäytyneet.

Keskitetyillä palkkaratkaisuilla on omat etunsa.  Ne ovat kuitenkin huonoja silloin, kun ne eivät ota huomioon yritysten palkanmaksukyvyn eroavuuksia. Yritysten, joilla on heikko palkanmaksukyky, pitäisi saada jättää palkankorotukset tekemättä, jotta työpaikat niissäkin säilyisivät.

Hallitus on jo säätänyt lakeja, jotka lisäävät yritystemme kustannuksia ja syövät siten niiden kilpailukykyä ulkomaisiin yrityksiin nähden. Teollisuutemme rakennemuutokset
sattuvat vielä samanaikaisesti.  Sisäisen devalvaation tarve on syntynyt niiden seurauksena.  Sekä hallitukselta että työmarkkinajärjestöltä odotetaan nyt sen vastuun ottamista joka aina liittyy valtaan. Vastuu on kannettava, vaikka se ei ole aina mukavaa.