Käväisin jouluna Turussa ja luin Turun Sanomista emeritusprofessori Esko Valtaojan
kolumnin: "Kielillä puhumisen jalo taito".  Miksiköhän näin järkevät puheenvuorot esitetään vasta silloin, kun professorit ovat jo siirtyneet eläkepäiville?  Onko ura vaarassa, jos  johtavan median valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä erehtyy esittämään silloin kun henkilö on mukana aktiivisessa työelämässä?     Kieltenopetusta halutaan Suomen kouluissa monipuolistaa, koska tällä hetkellä maassamme opiskellaan käytännössä vain kahta vierasta kieltä, englantia ja ruotsia, joista vain ruotsinopiskelu on kaikille pakollista.

Vaikutusvaltaiset tahot Ruotsissa ja Suomessa haluavat, että ruotsin opetusta ennemmin jopa lisätään kuin vähennetään Suomen koululaisille nykyisestään. Siihen on tähdännyt jo päättynyt kampanja "Svenska Nu", jota Ruotsin valtio sekä RKP :n hallinnoimat rikkaat säätiöt rahoittivat. Kampanjan maksettuina keulakuvina ovat toimineet Martti Ahtisaari ja Paavo Lipponen. Koska kieltenopetukseen voi käyttää vain rajallisen tuntimäärän, jää vaihtoehdoksi vain se, että englannin opetusta tulee vähentää nykyisestään, jotta saadaan tilaa saksalle, ranskalle, venäjälle, arabialle ja kiinalle  ym.   Esko Valtaoja kertoo tyhjentävästi myös minun mielipiteeni asiasta:

Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja Jukka Viitaniemi julkaisi lehdessään kolumnin 20.1.2017 otsikolla "Voi tätä myötähäpeää". Hän jatkaa: "Kyllä on taas vaikeata osata olla ylpeä ammattikunnastaan. Enää ei kehtaa hypätä pöydälle ja julistaa olevansa toimittaja. Jokainen tietää, että journalisteissa on kermapeppuja, jotka eivät kestä pienintäkään puhuria".

Viitaniemi päättää kolumninsa: "Joku saattaa ihmetellä, miksi Yleisradio on taas tikun nokassa.  Tuottavathan muutkin viestimet sontaa ja niiden vainoharhaiset verikoirat nostavat olemattomia kohuja.  Ylellä on erityinen laatuvastuu siksi, että se rahoitetaan yhteisistä varoista.  Iltapäivälehtien ja muun tuuban ostaminen on täysin vapaaehtoista, mutta Yle ottaa väkisin. Maksajalla on oikeus saada rahoilleen vastinetta."

Jukka Viitaniemen kolumni osui mielestäni naulan kantaan, kun arvioin YLE :n niitä toimittajia, jotka tuottaja Renny Jokelinin johdolla tekivät ohjelmaa Runnin Kylpylästä. Jo eläkkeelle jääneellä Viitaniemellä on edelleen ammattiylpeys tallella. YLE :n toimittajilla on jäljellä vain "kermapeppu", eli he eivät kestä arvostelua, vaikka työkseen etsivät yhteiskunnasta mollattavia. MOT :n toimittajilla tuntui olevan valmis käsikirjoitus, jossa tavoite oli nolata haastateltavat. Ei ihme, että halukkaita haastateltavia ei tahtonut löytyä.  Toimittaja valitsi kysymykset niin, että haastateltavalla ei ollut mahdollisuutta tuoda kylpylähankkeen hyviä puolia esiin. Jos haastateltava yritti sanoa jotakin positiivista, niin ne kohdat pimitettiin ohjelmasta.

Erityisen valitettavaa on, että jokaisen ohjelman esityskerran jälkeen Runnin kylpylä on saanut peruutuksia jo sovituista asiakastilaisuuksista. Viimeisen esityskerran jälkeen 80 hengen seurue ilmoitti siirtyvänsä, Runnin sijaan, erääseen toiseen kokouspaikkaan.  MOT :n yksipuolisen ja vastuuttoman ohjelman takia 30 hengen työpaikat saattavat vaarantua Runnissa. Korvaako Renny Jokelin vahingot, vai jäävätkö ne Yleisradion korvattaviksi?

Miten se 10.000.- € vaaliraha, jonka edustamani yhtiö, laillisesti,  10 vuotta sitten myönsi  Sauli Niinistön vaalikampanjaan liittyy, Renny Jokelinin mielestä, Runnin kylpyläinvestointiin? Minä vastaan: Ei liity mitenkään.  Todennäköisesti   Kokoomus on ilmoittanut saamansa vaalirahan asianmukaisesti. Jos ei ole ilmoittanut, se on Kokoomuksen vika, ei minun eikä edustamani yhtiön vika.

Teimme Runnin kylpylän osakkeista lailliset kauppakirjat, jotka kestävät päivänvalon. Runnista maksettiin täysi markkinahinta, ja haasteet tämän, valtakunnallisestikin arvokkaan ja perinteikkään kylpylän pelastamisessa ovat suuret - myös ilman YLE :n harjoittamaa parjauskampanjaa.  Jokelinin tuottama ohjelma oli sekava. Sekavuus johtui siitä, että kähmintää ei löytynyt. Toimittajien valmis käsikirjoitus ei saanut vahvistusta heidän tutkimuksistaan. Siksi toimittajat joutuivat turvautumaan epämääräisiin vihjailuihin. YLE :n omien eettisten ohjeiden, kohta 3 kuuluu seuraavasti:
"Yleisön on voitava erottaa sekä tosiasiat että niiden taustoittaminen mielipide- ja sepitteellisistä asioista"  . Tätä kohtaa ohjelmassa rikottiin koko ajan.

Jos Renny Jokelinin mainostamissa papereissa on jotakin minua raskauttavaa, esittäköön sen viranomaisille ja lopettakoon vihjailut.  Muuten harkitsen hänen haastamistaan kunnian loukkauksesta ja yhtiöidemme elinkeinotoiminnan tahallisesta vahingoittamisesta.  Me Runnin nykyiset omistajat emme tietewnkään vastaa niistä tapahtumista, joita Runnin omistuksessa on mahdollisesti ollut,  ennen kuin tulimme kauppaneuvos Lehden kanssa mukaan yhtiön toimintaan. Yhtäkään Nuorisosäätiön edustajaa en ole eläissäni tavannut, vaikka "tutkivat journalistit" liittivät minut samaan  "koplaan".  Tulen esittämään  Spa Hotel Runni Oy :n hallitukselle vahingonkorvauskanteen nostamista sekä tuottaja Renny Jokelinia että YLE :ä  vastaan yhtiömme maineen ja toiminnan tahallisesta vahingoittamisesta.

Merisalon osuus kiinnosti toimittajia kovasti, vaikka hän tai sen enempää jutussa mainittu Nuorisosäätiö , eivät ole mitenkään mukana Runnin nykyisessä toiminnassa. Mielestäni YLE :n tehtävä ei ole jatkaa Arto Merisalon rankaisemista sen jälkeen, kun hän on rangaistuksensa kärsinyt.  Hänellekin tulee antaa uusi mahdollisuus elättää itsensä sillä työllä, jota hän parhaiten osaa.  Lisärangaistusta MOT :n  "tutkivat journalistit" toteuttavat tehdessään häväistysjuttuja kaikista niistä henkilöistä ja tahoista, jotka vielä uskaltavat olla missään tekemisissä Merisalon tai hänen edustamansa työnantajan kanssa.

Meillä, jotka kustannamme YLE :n toiminnan, on oikeus vaatia tasokasta ohjelmaa rahojemme vastineeksi. MOT  ohjelma Runnista oli riman alitus, "sontaa", kuten Jukka Viitaniemi kirjoitti Hämeen Sanomissa.

Ylessä, sen ajankohtaispuolella,  on viime viikkoina kuohunut.  En ihmettele sitä lainkaan, kun olen omakohtaisestikin saanut kokea  MOT -ohjelman tason ja toimintatavan, jolla Ylen eräät toimittajat tekevät ns. tutkivaa jouranalismiaan.

Ylen toimittajat voivat valita kohteekseen kenen tahansa henkilön, erityisesti poliitikon tai yritysjohtajan, vaikka kaikki yritysjohtajat eivät olekaan julkisuuden henkilöitä. Vihervasemmisto ja RKP ovat perinteisesti yliedustettuina Ylen toimittajakunnassa. Nyt ne kaikki kuuluvat oppositioon.  Tämä näkyy Ylen toiminnassa.  Lehtimiehet ja toimittajat ovat osaltaan vastuussa siitä, että monet pätevät ihmiset eivät halua lähteä politiikkaan ajamaan yhteisiä asioita, koska he eivät halua, että he itse tai heidän perheenjäsenensä joutuvat, valtakunnallisen median yllyttäminä, yleisen vihan kohteiksi.

Maanantaina 9.1. TV 1 :ssä esitettiin uusintana MOT -ohjelma Runnin kylpylästä, jonka enemmistöosakkaaksi olen ryhtynyt viime kesänä yhdessä kauppaneuvos ja kansanedustaja Eero Lehden kanssa.  Olemme pyrkineet elvyttämään  tuon kulttuurihistoriallisestikin arvokkaan kylpylähotellin. Se on Suomen vanhin, yhtäjaksoisesti toiminut kylpylähotelli, jossa ovat viettäneet aikaansa mm. Carl Gustav Mannerheim.  Muita kuuluisia ravintolan ja Runnin kartanohotellin suosijoita ovat olleet mm. Akseli Gallen-Kallela, Järnefeltin veljekset, Aino Ackté, Oskar Merikanto, Toivo Kuula, Juhani Aho, Eino Leino sekä Pekka Halonen.  Kartanohotelli on Museoviraston suojeluksessa.

Runnin kylpylähotellin elvyttäminen usean miljoonan euron investoinnilla on herättänyt suurta innostusta Ylä-Savon ja Kuopion johtavissa lehdissä. Se toi Iisalmeen yli 30 uutta työpaikkaa ja pelasti kulttuurihistoriallisestikin arvokkaan kylpylähotellin ilman yhteiskunnan tukea. Tämä ei lainkaan kiinnostanut Ylen  ”tutkivia journalisteja”, koska pelastamisen tekivät väärät henkilöt.  Kylpylähotelli on Ylen mielestä  ”väärin pelastettu”.

Runnin  historiallisen kylpylähotellin pelastamiseen osallistuivat Eero Lehden ja minun lisäkseni  Salpausselän Rakentajien Mika Wilenius, Arto Merisalo ja Ilari Hassinen sekä muu pätevä ja motivoitunut henkilökunta, joka työskentelee kylpylässä tänäkin päivänä.  Ylen toimittajat yrittivät epätoivoisesti löytää joitakin merkkejä kähminnästä. Siksi Nuorisosäätiönkin nimi piti tuoda mukaan dokumenttiin.  En ole koskaan tavannut yhtäkään Nuorisosäätiön edustajaa, eikä säätiö ole mitenkään mukana Runnin nykyisessä toiminnassa.  Menneisyyden kaikkia koukeroita en tunne, eivätkä ne ole mielestäni   olennaisia kylpylän tulevaisuuden kannalta.  Harmittaa ainoastaan, mikäli MOT vaikeuttaa negatiivisella ohjelmalla Runnin toimintaa.  Hoitaako Yle tehtäväänsä näin?  Tällaista toimintaa varten Ylen ei pitäisi saada lainkaan verovaroja.

Olen ihmetellyt ja yrittänyt löytää vastausta siihen, miksi nyt juuri minä jouduin Ylen toimittajien hampaisiin. En ole koskaan ollut Yleä kiinnostava henkilö.  Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että Ylen toimittajien oikea maali onkin Nuorisosäätiö ja Keskustapuolue. Toimittajat haluavat, että seuraava pääministeri löytyy vasemmistosta.
Olen antanut Sauli Niinistön vaalikassaan aikoinani  täysin laillisesti 10.000 €, enkä ole pyytänyt lahjoitustani edes salaamaan, koska olen ylpeä siitä, että olen saanut vähäiseltä osuudeltani olla tukemassa hänen valintaansa presidentiksi.  Suuri enemmistö suomalaisista on häneen tyytyväisiä. Kuitenkin sain MOT :ssa  tuosta lahjoituksesta kunnianimen ”suuri vaalirahoittaja”.    AY – liike ja erilaiset,  esimerkiksi RKP :n,   verovapaat säätiöt ovat oikeasti suuria vaalirahoittajia, joista vaietaan.   Minun antamani roposet ovat murusia niiden rinnalla.   Toimittajien tarkoitus oli käydä porvaripuolueiden kimppuun uudelleen elvytettävällä vaalirahaskandaalilla.   Toimittajat luottivat siihen, että kansa ei enää muista sitä, että ketään ei loppujen lopuksi todettu syylliseksi vaalirahaoikeudenkäynneissä, joilla varsinkin Keskustapuoluetta aikoinaan hiillostettiin.  

Minun mielestäni yksityisellä henkilöllä on oikeus jakaa avoimesti vaalirahaa omista, jo verotetuista, rahoistaan henkilölle, joka nauttii hänen luottamustaan.  AY -liikkeellä ei niinkään ole oikeutta jakaa vaalirahaa vain vasemmiston ehdokkaille, koska kaikki AY -liikkeen jäsenet eivät kannata vasemmistoa. AY -liike ei sitä paitsi ole maksanut veroa niistä varoista, joita se lahjoittaa ehdokkaille.

Elinkeinoministeri  Mika Lintilä kaipasi tämän aamun uutisissa (10.1. 2017) Suomeen lisää investointeja, jotta talouden kasvu ja työllisyys maassamme paranisivat.  Yle suhtautuu kotimaisiin investointeihin negatiivisesti toisin kuin maakuntien media. Ovatko Ylen toimittajat vieraantuneet täysin taloudellisista realiteeteista, koska Ylen toiminta on turvattu verovaroin?   Ohjaako poliittinen valtapeli toimittajia niin kovasti, että  maamme taloudellinen etu unohtuu?
 
 
 

Torstain Aamupostissa 6.3. esitettiin huolestunut kysymys minulle siitä, miten Suomi pystyy rahoittamaan kansalaispalkan.  Kysymys on varsin aiheellinen, kun tiedämme Suomen jo nyt elävän yli varojensa.

Suomella ei todellakaan ole tällä hetkellä varaa lisätä kansalaisten ostovoimaa ylimääräisillä palkankorotuksilla. Sehän tapahtuisi vain velkaantumista lisäämällä. Siksi kansalaispalkka pitää toteuttaa niin, että ostovoima ja velkaantuminen eivät kumpikaan kasva. Koko kansalaispalkan tarkoitus on poistaa kannustinloukut, tehdä työn tekeminen aina kannattavammaksi kuin jouten oleminen. Tarkoitus on myös tarjota kaikille Suomen täällä asuville kansalaisille vähintään niukka toimeentulomahdollisuus mahdollisimman pienillä byrokratiakustannuksilla. Jo nykyisin rahaa jaetaan ihmisille lukuisista tuuteista työttömyyskorvauksina, toimeentulotukina, asumistukina, kansaneläkkeinä, opintotukina ym. Niille yhteistä on, että jo nyt kaikki ne rahoitetaan pääasiassa verovaroista. Niitä varten on säädetty monimutkainen pykäläviidakko ja byrokratia, joka rajoittaa ihmisten käyttäytymistä, estäen milloin opiskelun milloin työnteon.  Kaikki nämä rahat voitaisiin muuttaa kansalaispalkaksi. Olennaista on, että kansalaispalkkaa saavat henkilöt saavat vapaasti ansaita omalla työllään lisää rahaa oman elintasonsa nostamiseksi.

Uudistus voitaisiin toteuttaa myös niin, että sen piiriin kuuluisivat vain ne Suomen kansalaiset, jotka ovat työikäisiä ja edes osittain työkykyisiä.  Työvoimavahvuuden ulkopuolelle kuuluvat lapset ja vanhukset voisivat tällöin jäädä nykyisen sosiaalijärjestelmän piiriin. Kansalaispalkan suuruudesta päättäisi eduskunta. Jos se olisi esimerkiksi 500 €/ kk, niin sen päälle voisi tehdä vapaasti niin paljon ansiotyötä kuin haluaisi.

Mikäli esimerkiksi  1000 € lisäansiosta menisi veroa 25 %, niin henkilö maksaisi veroja 250 € ja henkilön käteen jäisi 500 + 750 € = 1250€ /kk.  Jos veroprosentti seuraavalta 1000 € palkanlisästä  45 %, niin hän maksaisi yhteiskunnalle verotuloja  250 €+ 450 €  = 700 € verran eli  200 € enemmän kuin  mitä hän saisi kansalaispalkkaa. Hän saisi silloin käteensä 500 € + 1300 € = 1800 €.   Jos veron osuus olisi 55 %  seuraavasta  1000 € lisäansiosta  ( jolloin kuukausiansio on  3000 € palkkaa + 500 € kansalaispalkka), niin henkilö maksaisi lisää veroja 550 €/ kk.  Hän maksaisi silloin veroja yhteiskunnalle 250€ + 450 € + 550 € = 1250 € /kk.  Käteen  jäisi 3000 €  kuukausipalkasta   silloin  3000 € - 1250 € + 500 = 2250 €.  Progressiivisella verotuksella yhteiskunta perisi jo vähän alle 2000 €/ kk  ansaitsevalta henkilöltä veroa enemmän kuin hän saa kansalaispalkkaa.  Olennaista on, että työtä vastaan ottava henkilö ansaitsee aina enemmän kuin henkilö, joka ei ota työtä vastaan.

Lehdissä on ollut kirjoituksia, joissa on valitettu, että tilapäistä tai pienipalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan, koska tulee karenssia ja avustukset jäävät heti pois. Niin ei saa käydä, vaan työn pitää olla aina kannattavaa tekijälleen. Myös henkilöille, joiden työkyky on alentunut pitää olla tarjolla edes pienipalkkaisia töitä, jotta heillä on mahdollisuus aktivoitua ja tulla mukaan yhteiskunnan toimintaan. Yhteiskunnassa on paljon tekemätöntä työtä, joka jää näkymättömiin, koska siitä ei kannata maksaa edes minimipalkkaa. Se työ karkaa helposti myös halpamaihin. Jos nämä työt tehdään Suomessa, työllisyytemme paranee, verotulomme kasvavat ja niiden kasvulla voidaan rahoittaa suuri osa kansalaispalkasta.

Torstain Aamupostissa 27.2. sattui hauskasti samalle sivulle kaksi yleisökirjoitusta, joista ensimmäinen oli erittäin asiantunteva ja laajakatseinen Lassi Kaupin kirjoitus maailman kovasta kilpailutilanteesta. Tässä kisassa Suomi on häviäjän roolissa jäykkine työmarkkinoineen. Suomi menettää työpaikkoja, koska kansainvälistyneillä pääomamarkinoilla kotimainen ja ulkomainen  raha välttelevät Suomea saadessaan muualta  parempia tuottoja kuin täältä.   Ei auta itku eikä syyttely, jos Suomi ei ole kilpailukykyinen.

Ennen Suomi hoiti kilpailukyvyttömyytensä kuntoon devalvoimalla. Devalvaation jälkeen saatoimme  jatkaa holtitonta työmarkkinapolitiikkaamme, kunnes  kilpailukykymme aina uudelleen, muutaman vuoden välein,  korjattiin kuntoon devalvaatiolla. Nyt Suomi kuuluu euroon, eikä ulkoista devalvaatiota voi tehdä. Meidän on opittava uudet toimintatavat. Mitä hitaammin opimme uudet toimintatavat, sitä syvemmän elintason laskun kautta meidän suomalaisten on kuljettava.   Ruotsin finanssipoliittisen neuvoston entinen puheenjohtaja, professori Lars Calmfors ennusti  27.2. 2014 Dagens Nyheterissä Suomelle pitkäaikaisia talousvaikeuksia. Hän sanoo, että Suomi kärsii samanaikaisesti kolmesta kriisistä: Nokian kriisi, metsäteollisuuden rakennemuutos ja teräksen kansainvälinen ylituotanto. Vuoden 2008 jälkeen Suomen kokonaistuotanto on laskenut 4 %, kun taas Ruotsin kokonaistuotanto on kasvanut samana aikana 6 %. Suomen ongelma on nyt myös se, että Suomella ei ole omaa markkaa, jonka voisi nyt devalvoida voimakkaasti. Hänen mielestään Suomen on vaikea säilyä pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, koska sisäisen devalvaation tekeminen on ulkoista devalvaatiota kivuliaampi ja sen tekeminen kestää kauan. Globalisaation aikana talouden muutokset ovat entistä rajumpia, koska globalisaatio johtaa kansainväliseen työnjakoon, tuotannon erikoistumiseen. Tämä lisää haavoittumisriskiä.

Toinen Aamupostin yleisökirjoitus epäili kauppaneuvoksen humaanisuuden aitoutta, kun olin esittänyt kansalaispalkkaa Suomeen. Kirjoittajan mielestä työehtosopimuksen yleissitovuudesta luopuminen on niin pyhä ja arka asia, että siitä voidaan keskustella vain Troijan puuhevoseen kätkettynä.  Mielestäni yleissitovuudesta luopuminen on yksi elementti siinä rakennelmassa, jolla parannetaan Suomen kansantalouden huonoa kilpailukykyä. Hyväksyn kirjoittajan esittämän veroprogression nostamisen, mikäli kansalaispalkka laajennetaan yhtenäisenä kaikille suomalaisille. Veroprogressiolla voidaan hyvätuloisten kansalaispalkka leikata takaisin valtiolle, koska hyvätuloiset eivät kansalaispalkkaa tarvitse. Kirjoittajan kannattama eläkekattokin voidaan minun puolestani säätää Suomeen.

Yritysten ja tänne tehtävien investointien lisäverottamisessa ei kuitenkaan ole mitään järkeä, koska lisäverot vähentäisivät investointeja tänne entisestäänkin. Kansainvälinen verokilpailu yrityksistä ja investoinneista on nyt kova myös Euroopan Unionin sisällä. Esimerkiksi Viro, Luxemburg ja Irlanti houkuttelevat jo nyt olemattomilla pääoma- ja yhteisöveroilla investointeja tehokkaammin kuin Suomi. Niinpä Suomi onkin OECD :n talousennusteessa pudonnut tämän vuoden osalta Euroopan rupusakkiin. Talouskasvumme on pysähtynyt.  Vain Kyproksen kasvu on yhtä olematonta.  Kaikki muut  EU :n jäsenmaat, myös Etelä-Euroopassa,  ovat pääsemässä taloudessaan kasvuun.

Yleissitovuudesta luopuminen lisäisi Suomessa työvoiman kysyntää erityisesti vähän koulutusta vaativiin työtehtäviin pienissä yrityksissä. Vaativampien töiden palkkataso ei olisi vaarassa. Niiden palkkataso määräytyy jo nyt kysynnän ja tarjonnan mukaan, mistä todistavat esimerkiksi palkkaliukumat, joita ei nykyisinkään määrätä työehtosopimuksissa. Ne yritykset, jotka kuuluvat työnantajajärjestöön, sitoutuisivat työehtosopimusten palkkatasoon jatkossakin.

Työelämän ulkopuolella on myös alkoholisteja tällä hetkellä. Eräs nimimerkki Aamupostin 21.2. numerossa väitti vain tällaisten henkilöiden hyötyvän esittämästäni kansalaispalkasta. On totta, että tällä hetkellä moni alkoholisti on myös  pitkäaikaistyötön.  Pitkäaikainen työttömyys voi invalidisoida työttömiksi joutuneita henkilöitä, niin että heistä ei enää ole täysipainoiseen työhön, vaikka sellainen sattumalta joskus löytyisikin. Myöskään nykyisellä sosiaalijärjestelmällä alkoholistien ei anneta kuolla Suomessa nälkään eikä pakkaseen, vaikka he jatkavat elämäntapaansa.  Siinä suhteessa pieni kansalaispalkka ei muuta tilannetta toiseksi, alkoholistit ovat edelleen huonoja veronmaksajia, nettosaajia yhteiskunnalta, kuten tälläkin hetkellä.

Pekka Lyly sanoi äskettäisessä TV – ohjelmassa, jossa hän keskusteli Saksan menestyksekkäästä palkkajärjestelmästä Timo Laatusen kanssa, ytimekkäästi työntekijäjärjestöjen kannan: ” Työstä pitää saada niin hyvä palkka, että sillä elää Suomessa. ”  Suomesta on erittäin vaikea löytää sellaista yksityistä yritystä, joka palkkaa tällaisen alkoholistin vakituiseen työhön sellaisella palkalla, jonka työlainsäädäntö määrää. Jos joku järkevä työnantaja erehtyy palkkaamaan hänet, niin korjaa erehdyksensä jo koeaikana. Kansalaispalkka yhdessä joustavan työlainsäädännön kanssa voisi mahdollistaa sen, että tällaiset alkoholistit voisivat saada edes lyhytaikaisia keikkatöitä, normaalia alhaisemmalla palkkatasolla. Näin olisi  päästy siihen, että tällaiset alkoholistit ansaitsisivat edes osan elannostaan itse, eivätkä olisi kokonaan yhteiskunnan varassa kuten nyt.

Työehtosopimusten yleissitovuudesta tulisi luopua, jotta vajaakuntoisetkin voivat työllistyä. Tällä hetkellä Suomen työmarkkinoilla suositaan joko – tai –käytäntöä:  joko selviät itse työelämässä ja olet hyvä veronmaksaja tai elät kokonaan yhteiskunnan varoilla ja olet taakka veronmaksajille ja viranomaisille. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä passivoi ihmisiä: työttömyyspäivärahaa saava ei saa opiskella päiväaikaan. Tähän saakka hän ei ole saanut tehdä tilapäistäkään työtä menettämättä työttömyyskorvausta. Sairaseläkkeellä oleva ei ole saanut olla ansiotyössä menettämättä eläkettään.

Kansalaispalkkajärjestelmä kannustaa ihmisiä aktiivisuuteen - ei passiivisuuteen.  Se sopii hyvin esimerkiksi aloittaville nuorille yrittäjille, nuorille taiteilijoille tai opiskelijoille. Kansalaispalkka kannustaa ihmisiä ottamaan vastaan myös pienipalkkaisia ja tilapäisiä töitä. Kansalaispalkka kannustaisi uusien pienyritysten muodostumista Suomeen. Niitä Suomi tarvitsee kovasti tällä hetkellä, kun suuret yhtiöt vähentävät työvoimaa. Kansalaispalkkajärjestelmä, yhdessä joustavan työlainsäädännön kanssa,   parantaisi Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä sekä vähentäisi tarvetta valtion menoleikkauksiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta selviää, että Suomen maksetut sosiaalimenot olivat vuonna 2012  yhteensä 31 % bruttokansantuotteesta eli noin 60.000 miljoonaa euroa (= 60 miljardia €).  Ojalan laskuopin mukaan siitä riittäisi kansalaispalkkaa jokaiselle suomalaiselle, vauvasta vaariin, 60.000 milj. / 5.5 miljoonaa =  10.909 €/ vuosi. Se tarkoittaisi 909 € kuukausittaista kansalaispalkkaa jokaiselle suomalaiselle, myös lapsille ja vanhuksille.   Minusta summa on yllättävän suuri, ja tähän pääsemiseksi ei tarvitse edes käynnistää setelikonetta, kuten eräs yleisökirjoittaja väitti  Aamupostissa 15.2.2014.  Riittää kun olemassa olevia varoja jaetaan tasaisesti kaikille Suomen kansalaisille.  En tarkoita, että kaikki Suomessa maksettavat sosiaalimenot pitäisi ehdottomasti muuttaa kansalaispalkaksi.  Siihen suuntaan pitäisi kuitenkin edetä, että virkamiesten ei tarvitse käyttää aikaansa sen seikan miettimiseen, tarvitseeko sosiaalipalveluja käyttävä hallintoalamainen uudet farkut juuri nyt vai vasta parin kuukauden kuluttua. 

Alamainen voisi itse päättää, mihin rahansa käyttää, vaatteisiin, asuntoon, ruokaan tai juomaan.  Sen harkitsemiseen käytettävä virkamiesten työaika ei ole kansantalouden kannalta tehokasta eikä tuottavaa ajankäyttöä. Tehokasta ei ole myöskään avustuksiin liittyvä paperisota. Työttömällä on oltava oikeus joko opiskella tai ottaa lyhytaikainen työ vastaan, ilman että hän menettää kansalaispalkan. Tämä on omiaan lisäämään työvoiman laatua ja tarjontaa, mikä on tarpeen eläköityvässä Suomessa. Kansalaispalkka mahdollistaa sen, että myös vajaakuntoiset voivat ottaa vastaan työtä sellaisella palkalla, joka vastaa heidän vajaata työpanostaan, ilman että heidän toimeentulonsa vaarantuu. Tämä edesauttaa heidän työllistymistään ja helpottaa heidän pysymistään mukana normaalissa yhteiskunnassa.

Myös sellainen tuotanto, joka nykyisin on karkaamassa kehitysmaihin alempien palkkojen perässä, voisi pysyä paremmin Suomessa, kun tehtaan työntekijät voisivat halutessaan tyytyä hiukan nykyistä alempaankin palkkatasoon. Kansalaispalkan tukemana moni työntekijä voisi mieluummin valita työn kuin työttömyyden, kun toimeentulo ei vaarantuisi.  Suomalaisen teollisuuden kilpailukyky ulkomaihin nähden paranisi – ilman devalvaatiota. On tärkeää, että Suomessa säilyy myös työvaltaista teollisuutta.

Suomen nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on kallis, byrokraattinen ja ihmisiä passivoiva. Se aiheuttaa kannustinloukun, estää ihmisiä työllistymästä, silloin kun sosiaaliavustuksilla eläminen on työttömälle kannattavampi vaihtoehto kuin työn vastaan ottaminen. Kansalaispalkkaan siirtyminen poistaa kannustinloukun ja parantaa työvoiman tarjontaa. Suomalaiset kokevat, tuoreen mielipidemittauksen mukaan, että Suomen valtio holhoaa kansalaisiaan liiaksi.  Kansalaispalkan käyttöön ottaminen vähentäisi yhteiskunnan harjoittamaa kansalaisten holhoamista.

Suomen  nuoriso on huolissaan omasta tulevaisuudestaan,  kertoo tuore  Suomalaisen Työn Liiton tekemästä tutkimus . Asiasta kertoi ensimmäisenä  tämänpäiväinen Kauppalehti.   Osa nuorisosta kokee, että myös Suomessa yhteiskuntalupaus on petetty.  Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa  nuoriso  kokee, että järjestöt eivät aja sen etua, vaan nuorison  on ajettava itse omaa etuaan. "Uskotaan enemmän omiin tekoihin ja sitä kautta syntyviin omiin turvaverkkoihin" , sanoo Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eijala. Näköpiirissä on, että lahjakkain osa nuorisostamme lähtee työn perässä  ulkomaille. Tämä tulisi  Suomen yhteiskunnalle kalliiksi. Nuorison laaja-alainen pettymys voi pahimmillaan rikkoa yhteiskuntarauhan Euroopassa ja myös Suomessa.  Etelä-Euroopassa  nuorisotyöttömyys  on paikoin yli 50 %  ja puhutaan " kadotetusta sukupolvesta" .  Euroopan ja  Suomen yhteiskuntarauhasta on  huolissaan myös presidentti Sauli Niinistö.

Pääministeri Katainen myönsi viikko sitten: "Suomen taloudellinen asema on huonompi kuin kukaan asiantuntijakaan on kertonut". Enää hän ei väitä, että Suomen talous ja työllisyys lähtevät paremmin nousuun, kun ongelmista ei puhuta (liikaa), vaan ollaan positiivisia.  Unelmahötöstä ei puhu enää edes valtiovarainministerimme Jutta Urpilainen. Hyvä, että myös johtavat poliitikkomme vihdoin myöntävät sen, minkä nuorisomme jo tietää: Menemme huonoon suuntaan.

Globalisaatio on vapauttanut  kaupan  ja pääomamarkkinat maailmanlaajuisesti. Työmarkkinat toimivat  kuitenkin edelleen kansallisella pohjalla,  eivät globaalisti.  Kansallisia työmarkkinoita hallitsevat kansalliset työmarkkinajärjestöt, jotka yleensä ovat sitä jäykempiä, mitä vahvemman roolin ne ovat onnistuneet saamaan  omassa yhteiskunnassaan.   Tämä yhdistelmä on saanut aikaan valtavan investointien,  teknologian ja työpaikkojen  siirtymisen korkean palkkatason maista matalan palkkatason maihin.  Globalisaatio tasoittaa työllisyyttä ja elintasoeroja maailmanlaajuisesti enemmän kuin mikään  kehitysapu.  Globalisaatio ilmentää työntekijöiden välistä kansainvälistä solidaarisuutta, kun eurooppalaiset työntekijät luopuvat omista työpaikoistaan kehitysmaiden työntekijöiden hyväksi.  Onko  parempi, että työpaikat siirtyvät ihmisten luokse, jolloin ihmisten ei kehitysmaista  tarvitse lähteä siirtolaisiksi  kehittyneisiin maihin? Tämän solidaarisuuden kärsijöitä ovat eurooppalaiset työttömät ja veronmaksajat, jotka joutuvat kustantamaan työttömien toimeentulon omissa maissaan. Heiltä ei kysytä, haluavatko he olla solidaarisia.

Hyvällä kouluttautumisella suomalainen nuoriso pystyy  lisäämään omia työllistymismahdollisuuksiaan. Kaikki eivät kuitenkaan pysty tai halua kouluttautua Suomessakaan  parhaisiin ja vaativimpiin ammatteihin. Kaiken lisäksi myös koulutusta vaativat työpaikat joutuvat tulevaisuudessa  enenevässä määrin kansainvälisen kilpailun kohteiksi. Tehokkain  keino puolustaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole korkea verotus vaan hyvän  työllisyyden ylläpitäminen Suomessa. Työmarkkinajärjestöt  ja poliittiset puolueet ovat Suomessakin  jääneet viime vuosisadalle sekä asenteiltaan että toimintatavoiltaan. Ne ovat jääneet, median tukemina, puolustamaan vanhoja rakenteita ja vanhoja toimintatapoja. Ne  ovat itse  luoneet liian jäykän systeemin, joka estää nuoria saamasta ensimmäistä työpaikkaansa.  Niiden tulisi myöntää virheensä ja korjata se. Myös vajaakuntoiset joutuvat nykyisin Suomessa liian usein eläkkeelle ja  yhteiskunnan ulkopuolelle.

Suomessa on otettava käyttöön kansalaispalkka. Se valtava rahamäärä, joka nykyään jaetaan kalliin byrokratian kautta harkinnanvaraisina avustuksina kansalaisille, pitää jatkossa maksaa ilman harkintaa, tasaisesti kaikille Suomen kansalaisille. Tämä kansalaispalkka turvaa niukan toimeentulon säästeliäästi eläville ihmisille edullisessa asunnossa.  Kansalaispalkan on oltava veronalaista. Lisäansiota voi jokainen hankkia kansalaispalkan päälle  niin paljon kuin haluaa ja kykenee.  Kansalaispalkalla voi halutessaan myös harrastaa tai opiskella. Yksilö päättäköön asiasta vapaasti.  Kansalaispalkan päälle hankkimastaan lisäansiosta jokainen maksaa yhteiskunnalle progressiivisen veron.

Suomen työllisyys paranee hurjasti, jos kansalaispalkan käyttöön oton yhteydessä samanaikaisesti  luovutaan minimipalkkalaista ja annetaan  vapaan kilpailun  määrätä palkat työmarkkinoilla.  Palkoista on voitava sopia vapaasti ja yrityskohtaisesti ilman yleissitovuutta. Työlainsäädäntö suojelee työntekijöitä, palkkatasoa lukuunottamatta,  muilta osin.  Tekemätöntä työtä on Suomessakin valtavasti. Ainoastaan palkanmaksukykyisistä työnantajista on kova pula. Hyvä työllisyys turvaa nuorisomme tulevaisuuden omassa maassaan ja samalla se varmistaa maamme yhteiskuntarauhan. Hyvän työllisyyden saavuttamiseksi pitää uskaltaa tehdä ennakkoluulottomia ja  rohkeita uudistuksia.

Björn Wahlroos kertoi näkemyksenään YLE :n Ykkösaamussa, että Suomen talous on menossa "oikein huonoon suuntaan".  Toivoisin kovasti, että Wahlroos olisi  tällä kertaa väärässä. Björn Wahlroosin näkemykset ovat kuitenkin niin lähellä omia näkemyksiäni, että  pelkään Wahlroosin olevan oikeassa.  Suomen nykyisen hyvinvointiyhteiskunta seisoo savijaloilla, koska se perustuu velkarahaan.

Pankkiiri Björn Wahlroos on selkeäsanainen ja esittää asiansa toisinaan jopa arrogantisti.  Lauantain Ykkösaamussa Wahlroos analysoi Suomen nykyisen talousahdingon perusteet lyhyesti ja ytimekkäästi, syyllistymättä pelotteluun tai kaunisteluun, mihin puoluepoliitikot helpommin sortuvat.  Vaikka esimerkiksi World Economic Forum on sitä mieltä, että Suomi on erittäin kilpailukykyinen maa tälläkin hetkellä, ei tämä tieto ole Wahlroosin mielestä auta Suomea, koska Suomessa valmistetut tuotteet eivät mene kaupaksi ulkomaille eikä tänne kannata investoida.
"Suomen investointiaste ei ole koskaan ollut niin alhainen kuin viimeisten viiden vuoden aikana".

"EU :n myötä meidän piti saada enemmän joustavuutta talouden kehittymiseen ja pääoman muodostukseen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Suomessa palkkakustannukset ovat nousseet eniten Euroalueella - Kreikassa toiseksi eniten. Se tarkoittaa sitä, että suomalaista työtä on erittäin vaikea viedä maailmalle. Olemme menettäneet valtavasti markkinaosuuksia."  Suomi on pulassa, koska Suomi ei voi  enää
palauttaa kilpailukykyään devalvoimalla  kuten markka-aikana.  Suomalaiset yritykset investoivat ulkomaille, koska ulkomailla kustannustaso on Suomea halvempi, ja yritykset saavat  siksi ulkomaisista investoinneistaan paremman tuoton kuin kotimaisista investoinneista. Samasta syystä myöskäään ulkomaiset yritykset eivät juuri investoi tänne. Pienten avainryhmien laittomat lakot, jotka herkästi pysäyttävät Suomen lentokentät ja satamat eivät myöskään  rohkaise investoimaan Suomeen.

Euro on nykykurssillaan Suomelle liian vahva valuutta. Onneksi suomalaiset yritykset ovat kansainvälistyneet. Niillä menee paremmin kuin Suomen taloudella, koska ne pystyvät tekemään tulosta ulkomailla. Suomi voisi houkutella tänne investointeja kaikilla sellaisilla keinoilla joita meillä on vielä käytettävissä, kun devalvaatiota ei voi enää tehdä. Wahlroos ehdotti yrityksille lisää verohelpotuksia, jotta yritykset voisivat saada investoinneilleen Suomessa nykyistä houkuttelevamman tuoton.  Hän ehdotti myös  sellaisia  lainsäädännöllisiä toimia, jotka lisäävät työvoiman tarjontaa.  Työn tekemisellä Suomi on ennenkin selvinnyt vaikeista ajoista. Vain työtä tekemällä Suomi voi selvitä vaikeuksista tälläkin kertaa.

Presidentti Niinistö mainitsi uudenvuodenpuheessaan nimen Eurooppa tai Euroopan Unioni  yhteensä seitsemän kertaa. Hän korosti Suomen pysyvää paikkaa Euroopan osana  ja maamme sitoutumista Euroopan Unionin kehittämiseen.  Pohjolaa  puheessa ei mainittu kertaakaan.  Niinistön puhe antaa mielestäni viitteitä tulevasta: Suomi on lähtemässä omille teilleen muusta Pohjolasta.  Presidentti Niinistö on itsenäinen ajattelija toisin kuin monet muut johtavat poliitikkomme.

Pohjola on liian pieni ja liian hajanainen, jotta se voisi toimia tulevaisuudessa  Suomelle taloudellisena, poliittisena tai sotilaallisena viiteryhmänä.  Suomi voi yrittää roikkua mukana  vauraiden ja itsetietoisten  skandinaavisten maiden viiteryhmässä.   YK :n äänestykset ovat kuitenkin jo osoittaneet  Suomelle ja muille Pohjoismaille, että  pohjoismaisen ryhmän  ylimieliseksi koettu asenne ei  maailmalla nykyään  nauti  suosiota.

Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995, pidettiin tärkeänä, että Suomi  ehtii  ”samaan EU- junaan Ruotsin kanssa” .  Näyttää siltä, että Suomi ehti junaan yhtä aikaa Ruotsin kanssa, mutta Suomi  meni eri junaan kuin Ruotsi.  Suomi liittyi euroon, joka johtaa EU :n tiivistyvään  ytimeen.  Ruotsi  sen sijaan  säilytti oman  valuuttansa  ja samalla  jättäytyi vapaaehtoisesti   unionin ulkolaidalle, jossa se voi ylläpitää omaa autonomiaansa suhteessa  tiivistyvään unioniin. Suomella ei tule olemaan mahdollisuutta  samanlaiseen autonomiaan,  niin kuin on  Ruotsilla ja muilla Pohjoismailla, jotka kaikki ovat jättäytyneet   valuuttaunionin  ulkopuolelle.

Euroopan Unionin ydin on nyt ja tulee jatkossakin olemaan sen ”Euroland” eli  ”Euromaa” ,joka käsittää  kaikki euroon kuuluvat maat, Suomi mukaan lukien.  Euron kriisi on paljastanut , että  ” Euromaan”   on tiivistettävä taloudellista ja poliittista yhdentymistään entisestään, jotta valuuttaunioni pysyisi koossa. Tämän  tiivistymisen ulkopuolelle jäävät sekä Englanti että kaikki Pohjoismaat Suomea lukuun ottamatta. Suomi ei voi kokonaan estää  Euroopan Unionin ytimen ,”Euromaan”  tiivistymistä, koska  vaihtoehto on euroalueen hajoaminen ja  poliittinen   sekä mahdollisesti  myös  taloudellinen katastrofi.

Euroalueen tiivistyminen lisää jännitteitä EU :n sisällä, koska rajalinja  euroon kuuluvien maiden ja euron ulkopuolelle jääneiden maiden välillä jyrkkenee.  EU :n  päätökset tehdään lisääntyvässä määrin EU :n ytimessä, johon Suomikin kuuluu.  Englannissa puuhataan jo kansanäänestystä , jossa  päätettäisiin Englannin eroamisesta  koko EU : sta.  Englannin mahdollisella eroamisella voi olla poliittisia heijastusvaikutuksia  kaikkiin  Pohjoismaihin , Suomea lukuun ottamatta, joka tuskin eroaa eurosta.

Suomen lähimmät yhteistyökumppanit tulevat tiivistyvässä unionissa olemaan ne naapurimaamme, jotka kuuluvat tulevaan   ”Euromaahan” eli Saksa, Hollanti, Viro, Latvia, Liettua ja ehkä myös  Puola.  Aloittaessaan presidenttikautensa  Sauli Niinistö  ilmoitti  keskittyvänsä  tiivistämään pohjoismaista  yhteistyötä entisestään.  Nyt Niinistön kanta näyttää muuttuneen, ja Eurooppa on ottanut Pohjolan paikan Niinistön  agendalla.  Tulevaisuuden näkymä on,  että  ”Euromaan”  sisäinen yhteistyö  tulee tiivistyessään sitomaan Suomen käsiä  myös suhteessa muihin Pohjoismaihin.  Poliittinen johtomme  tuhlaa energiaansa , mikäli se pyrkii luomaan valtiosopimuksia  muiden Pohjoismaiden kanssa puolustusyhteistyön, lainsäädännön tai  talouspolitiikan aloilta. Pohjoismaiden välisen  yhteistyön raamit laaditaan jatkossa Brysselissä ja Frankfurtissa mikäli Suomi aikoo ” Euromaan”  jäsenenä harjoittaa pohjoismaista yhteistyötä .  Kulttuuriyhteistyötä  Suomi  sen sijaan voi  jatkossakin harrastaa vapaasti  muiden  Pohjoismaiden kanssa. 

 Nordismin  jopa skandinavismin aatteet  ovat hallinneet  maamme poliittsia päättäjiä sekä  mediakenttää  tähän saakka.  Skandinaavien kiinnostus Suomea kohtaan on  kuitenkin jo kauan aikaa ollut paljon vähäisempää kuin suomalaisten kiinnostus  Ruotsia ja muita Skandinavian maita kohtaan.  Paavo Lipposen ilmaisema pelko, että meitä suomalaisia  ruvetaan  tulevaisuudessa  pitämään  baltteina eikä  skandinaaveina, on  toteutumassa, koska Englanti ja Skandinavia eivät   kuulu ” Euromaahan” kuten  Suomi  ja kaikki  muut  Baltian maat.  Suomi on halunnut päästä EU :n ytimeen.  Ytimessä  meidän tulee olla nyt johdonmukaisesti   suomalaisia ja eurooppalaisia, ei niinkään  skandinaaveja.   

Suomessa investoidaan liian vähän.   Investoinnit ovat niin vähäisiä, että ne eivät riitä korvaamaan edes  teollisuuden  koneiden ja laitteiden  kulumista.  Suomi uhkaa  rapistua ja näivettyä, kun  työpaikat ja investoinnit  karkaavat ulkomaille. Miten tähän on tultu ja mitä  pitäisi tehdä  paremmin, jotta  hyvinvointiyhteiskuntamme säilyminen voidaan turvata? 

 Kun Suomi luopui omasta valuutastaan ja liittyi Euroon, saimme  monia etuja, kuten matalat korot ja alhaisen inflaation.  Samalla Suomen eduskunta ja Suomen Pankki  menettivät mahdollisuuden devalvaatioihin, joilla ennen voitiin palauttaa Suomen kilpailukyky,  aina  silloin  kun  etujärjestöt tai poliitikot olivat sen ensin turmelleet  väärillä päätöksillään.  Myös vaikeista rakennemuutoksista Suomi selvisi  nopeammin, kun markka devalvoitiin.  Suomen tilanne on nyt haastava.  Ellei  kilpailukykymme parane,  koko Suomesta  uhkaa tulla Euromaan syrjäinen kehitysalue, josta väki muuttaa työn perässä pois.

Suomen perusteollisuus on kannattavuuskriisissä. Siksi se supistaa toimintojaan Suomessa eikä investoi .  Suomen kustannustaso on karannut  käsistä,  mutta devalvaatiolla ei voi parantaa teollisuutemme kilpailukykyä kuten ennen.   Eduskuntamme on säätänyt  teollisuutemme kannettavaksi  erilaisia  veroja ja maksuja kuten  sähköveron, windfall –veron ja rikkidirektiiviin perustuvan polttoaineveron  Itämeren laivaliikenteelle.  Erilaiset verot ovat yhdessä palkkakustannusten nopean nousun kanssa  vieneet  yritystemme kilpailukykyä ja investointihalua. Sitä heikentää myös suomalaisten virkamiesten tapa tulkita EU –direktiivejä   tiukemmin kuin muissa Euroopan maissa. Pienet ja keskisuuret  kotimaiset elintarvikeyritykset ovat ahtaalla tiukkojen lakimääräysten ja keskittyneen vähittäiskaupan puristuksessa.

Teollisuutemme rakennemuutos on pakko  tehdä   ja menetettyjen työpaikkojen tilalle täytyy löytää uusia. Uudet työpaikat syntyvät  enimmäkseen  pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.  Niiden kasvuedellytykset  täytyy varmistaa, jotta maamme investoinnit ja työllisyys saadaan nousuun. Nyt pienten kasvuyritysten on vaikea saada pääomaa, jota yritykset tarvitsevat investointeihinsa.  Pienillä kasvuyrityksillä ei ole riittävästi kertyneitä voittovaroja eikä vakuuksia, joita pankit vaativat ehtona luottojen  myöntämiselle.  Riskisijoittajista on huutava puute.

Kasvuyritysten pääoman saantia voisi edistää myös Suomen osakemarkkinoita elvyttävillä toimilla. Nyt Suomen arvopaperipörssi on hiipumassa. Suomen verolainsäädännön pitäisi tukea kansankapitalismia ja perheyrittäjyyttä.     Vauraat kasvuyritykset  investoivat ja työllistävät paremmin kuin velkaiset ja kituvat yritykset. Suomessa on liian vähän vauraita perheyrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa ja investoida Suomeen.  Kotimainen  kasvollinen omistajuus työllistää  suomalaisia pitkäjänteisemmin   kuin ulkomaalaisten  omistamat  tytäryhtiöt, joiden sitoutuminen Suomeen on lyhytjänteistä.

Suomi on perinteisesti ollut erittäin innovatiivinen maa ja se on edelleen vahvuutemme.  Ruotsalaiset ovat parempia markkinoimaan ja brändäämään tuotteitaan kuin suomalaiset.  Ruotsalaiset ovat kansainvälisiä ja opettelevat paremmin maailman suuret kielet.  Englannin lisäksi siellä opiskellaan vaihtoehtoisesti  saksaa, ranskaa, espanjaa, portugalia, arabiaa ja kiinaa ja venäjää.   Vientikauppa täytyy pystyä tekemään asiakkaan omalla äidinkielellä, sen ruotsalaiset ymmärtävät.   Suomen poliitikot eivät ole tätä vielä halunneet ymmärtää, vaikka  Elinkeinoelämän Keskusliitto vaatii, että Suomen kouluissa täytyy noudattaa Ruotsin esimerkkiä ja opettaa englannin lisäksi muitakin maailman suuria kieliä ja tehdä lakimääräinen  ruotsinkielen  pakko- opetus vapaaehtoiseksi.   

Jälleen on tapahtunut aseellinen välikohtaus suomalaisessa koulussa. Tällä kertaa oululainen nuori, joka oli koulukiusattu, yritti puukolla tappaa koulunsa muita oppilaita.
Oli hiuskarvan varassa, ettei koulusurmia sattunut tällä kertaa.  Tapaus huomioitiin
myös ulkomaisissa medioissa, aina Amerikkaa myöten.

Suomen koulujärjestelmä  tuottaa samanaikaisesti loistavia oppimistuloksia  ja masentavia epäonnistumisia.  Onnistumisista kertovat kansainväliset  PISA -vertailut ja epäonnistumisista kertovat  usein toistuvat  murhenäytelmät maamme kouluissa.  Valtaosa nuorisostamme voi hyvin, mutta merkittävä vähemmistö, kiusatut ja syrjäytetyt nuoret voivat pahoin. Heidän tulevaisuutensa ja koko elämänsä on vaarassa tuhoutua.  Heidän ongelmiensa unohtaminen tulee yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi kuin heidän  varhainen auttamisensa.  On vaara, että nykyiset julkisen talouden ongelmat  johtavat sellaisiin säästöihin, jotka entisestään heikentävät koulujemme järjestystä ja turvallisuutta, mikä on omiaan lisäämään nuorten mielenterveysongelmia tulevaisuudessa.

Koululaisten hyvinvoinnin parantaminen ei ole yksinomaan rahasta kiinni. Vanhempien on ensisijaisesti uskallettava olla aikuisia omille lapsilleen ja otettava vastuu näiden nukkumaanmenoajoista, käytöstavoista ja harrastuksista. Suomessa on erinomainen neuvola- ja päivähoitojärjestelmä, jotka tarjoavat tässä tehtävässä tukensa vanhemmille.
Opettajille on uudelleen annettava valtuudet pitää kuria koulussa ja heidän on alettava uudelleen  vaatia hyviä  käytöstapoja myös niiltä lapsilta, joille niitä ei ole kotona opetettu. Erityisesti Pohjoismaissa on vallalle päässyt onneton idea   "vapaasta  kasvatuksesta", mikä oikeasti on usein muuttunut auktoriteettien kieltämiseksi ja  tapakasvatuksen  täydelliseksi laiminlyömiseksi. Lapset joutuvat liian nuorina ottamaan vastuun itsestään. Pohjoismaiden,  myös Suomen,  kouluissa onkin tänä päivänä niin  pahoja järjestysongelmia, että ne haittaavat monissa kouluissa opettajien  varsinaista tehtävää, opetustyötä sekä koululaisten ja opettajien viihtyvyyttä. Mikäli Suomen kouluissa olisi nykyistä parempi työrauha, olisivat PISA -tuloksemme vielä parempia kuin nykyään. Suomen foneettisesti kirjoitettu, selkeä äidinkieli antaa suomalaisille koululaisille hyvän kilpailuedun monien muiden maiden koululaisiin nähden. Myös opettajiemme taso on korkea.

Muualla Euroopassa "vapaan kasvatuksen ideaa"  ei ole yleisesti hyväksytty, ei kodeissa eikä kouluissa. Niinpä koulukuri onkin siellä säilynyt paremmin. Saksalaiset ja ranskalaiset oppilaat saattavat vielä teititellä opettajaansa ja ottaa lakin pois päästään kun tulevat luokkahuoneeseen tai ruokailemaan. On parempi, että koulussa on valta opettajilla eikä joillakin häirikköoppilailla. Mikäli valta on oppilailla itsellään, on suuri vaara, että oppilaat muodostavat  keskenään oman nokkimisjärjestyksensä, jossa joku oppilas joutuu kiusatuksi. Kiusaamisen syyt voivat olla moninaiset: vamma, ujous, kiltteys, arkuus. ulkonäkö tai pelkkä kateus.

Koulujen määrärahat ovat vähissä, niitä ei voi lisätä. Kuitenkin tarvitaan lisäresursseja
koulukiusaamisen vähentämiseksi. Kaksi keinoa on olemassa, joilla kiusaamista voidaan vähentää nopeasti ilman suuria määrärahanlisäyksiä:  Opettajille on annettava lisää valtuuksia pitää yllä järjestystä kouluissa, sillä koulu on työpaikka, jonka tulee voida taata siellä oleville työrauha ja turvallisuus.  Olisi syytä harkita myös vapaaehtoisten eläkeläisten, mummojen ja pappojen palvelujen käyttämistä välituntien valvontaan. He voisivat toimia välituntivalvojina aivan omaksi ilokseen ja aikansa kuluksi. Opettajat saattavat olla niin rasittuneita oppituntiensa jälkeen, että he haluavat levätä hetken rauhassa välituntien aikana. Eläkeläisille saattaisi riittää korvaukseksi se, että he saisivat syödä ilmaiseksi koululla.

Suonenjoen mansikat uhkasivat homehtua peltoon, kun kotimaisia mansikanpoimijoita ei löytynyt tarpeeksi, vaikka maassa on yli 200.000  työtöntä. Osa työttömistä on notkeaselkäisiä nuoria, joilta mansikanpoiminta sujuisi varsin hyvin, mikäli se vain muuten kiinnostaisi.

Suomeen saatiin Venäjältä, Ukrainasta ja Baltiasta vihdoin yli 2000 mansikanpoimijaa, jotta  nopeasti kypsynyt hyvä mansikkasato saatiin  pääosin pelastetuksi  ja kauppoihin. Mustikat ja puolukatkin saadaan metsästä talteen ja samoin lakat soilta, kun Thaimaasta tulee  joka kesä  Suomeen lentokoneilla 3000 poimijaa auttamaan meitä. Ulkomaiset marjanpoimijat Suomessa ovat konkreettinen esimerkki siitä  globalisaatiosta ja  kansainvälisestä yhteistyöstä, jota  nykyään harjoitamme.

Suomalainenkin kuluttaja hyötyy siitä, että saamme mansikkamme, mustikkamme ja puolukkamme kaupoista entistä edullisemmin, kun ulkomaalaiset poimijat suostuvat tekemään poimintatyön niin  pienellä korvauksella, että emme itse suostu sillä
työtä tekemään. Varsinkin Thaimaasta saapuville, köyhille maatyöläisille on suuri riski
lähteä Suomeen kalliille lentomatkalle, joka pitää kustantaa marjan poimimisesta saatavilla tuloilla,  vaikka  marjasato täällä olisi huonokin.

Globalisaation varjopuoli Suomen ja Euroopan kannalta on, että työttömyys on meillä jatkuvasti pahentunut. Siitä on tullut ratkaisematon ongelma.  Vaikka Suiomen koulujärjestelmä niittää mainetta, työttömyytemme on kasvussa.  Hyväkään koulutus auttaa työpaikan löytämisessä, mutta se  ei enää takaa koulutusta vastaavaa työpaikkaa Euroopassa  kaikille. Myös kiinalaiset, korealaiset ja muut aasialaiset nuoret opiskelevat ahkerasti  ja kilpailevat eurooppalaisten kanssa  myös ammattitaitoa  vaativista työpaikoista.

Euroopan vaikeaa rakenteellista  työttömyyttä voidaan helpottaa, mikäli täällä ruvetaan tukemaan matalapalkkaisen työn tekemistä verovaroin. Ilmaisen rahan jakamista terveille ja työkykyisille henkilöille pitää vähentää, mutta sitä pitää jakaa myös työssä oleville henkilöille, mikäli nämä eivät työnteosta huolimatta pääse kohtuulliseksi katsottuun ansiotasoon. Suomesta ja Euroopasta löytyy paljon tekemätöntä työtä, joka odottaa tekijäänsä.  Tämä työ jää  Euroopassa tällä hetkellä joko kokonaan tekemättä tai se siirtyy  tehtäväksi Aasian maihin halvalla työvoimalla.

Globalisaatio siirtää tällä hetkellä  työtä Euroopasta Aasiaan.  Samalla myös varallisuutta siirtyy Euroopasta Aasiaan, minkä seurauksena Eurooppa köyhtyy ja Aasia vaurastuu.  Mikäli Eurooppa alkaa tukea matalapalkkatyön tekemistä täällä, on Aasian vaikea rangaista siitä Eurooppaa  kauppapoliittisin sanktioin. Työpaikkojen ja tuotannon määrä alkaa Euroopassa uudelleen kasvaa, kun täällä ryhdytään tekemään myös matalan tuottavuuden töitä. Ekologisestikaan ei ole järkevää lennättää mustikan poimijoita tänne Thaimaasta saakka.

Tämän aamun Aamupostissa oli artikkeli, joka oli otsikoitu: "Kauppapaikka Hyvinkää markkinoi ruotsia vapaaehtoiseksi, Uudenmaan liitto paheksuu ilmoitusta." Uudenmaan liitosta oli haastateltu  maakuntajohtaja Ossi Savolaista puhelimitse.
Voisin ymmärtää Ossi Savolaisen mielipiteen, jos Uudenmaan liitto todella kustantaisi lehden, mutta näinhän ei ole.  Kuinka Uudenmaan liitto voiskaan tukea kaupallisia ilmoituksia verovaroin. Sehän olisi kilpailun vääristämistä.  Ei ole oikein, että verovaroin tuetaan joidenkin kaupallisten yritysten ilmoittelua, mutta ei kaikkien. Minä kannatan markkinataloutta ja tasapuolisuutta johdonmukaisesti.

Kauppapaikka Hyvinkää -ilmoituslehti on kaivannut lisää ilmoituksia, jotta se voisi toimia kannattavasti.  Jakelukustannukset ovat kiinteät, vaikka ilmoitusmäärä kasvaa. Siksi suuri ilmoitusmäärä parantaa lehden kannattavuutta. Tarkoitus on, että Kauppapaikka Hyvinkää -ilmoituslehti alkaa tehdä voittoa, kun ilmoitusmäärä saadaan ajan myötä riittävän suureksi. Uudenmaan Liiton ja Hyvinkään kaupungin antama tuki menee tietääkseni asuntomessujen järjestämiskuluihin eikä ilmoituslehden pyörittämiseen. Tarkoitukseni oli parantaa lehden kannattavuutta pyytäessäni siihen
lähes 1000 € ilmoituksen Vapaa Kielivalinta r.y :ltä. Ilmoituksen millimetrihinta oli jopa kalliinpi  kuin joillakin muilla  ilmoituksilla.  Vaikka ilmoitus oli kallis, oli se kuitenkin edullinen verrattuna oikeisiin sanomalehtiin. Oikeiden sanomalehtien  ilmoitushintoja nostavat kalliit toimituskulut.

Minä olen johdonmukaisesti markkinatalouden kannalla. Kannatan myös ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksien, mielipiteen- ja sananvapauden tulee olla  yhteiskunnan arvoasteikossa hyvin korkealla aivan siitä riippumatta, kuuluuko johonkin sukupuoliseen, uskonnolliseen tai kielelliseen vähemmistöön - tai enemmistöön.
Useiden mielipidetiedustelujen mukaan selvä enemmistö suomlaisista kannattaa pakollisen kouluruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi oppiaineeksi. Niukka enemmistö suomalaisista kannattaa samalla maamme säilyttämistä  kaksikielisenä. Myös suomalaisten enemmistön mielipidettä on kunnioitettava ja heille täytyy edes maksullisella ilmoituksella voida kertoa  heidän uudesta kansalaisoikeudestaan, kansalaisaloitte -mahdollisuudesta. Ilman tietoa oikeuksistaan eivät kansalaiset voi käyttää niitä. Ei kai  tämä  ole paheksujien tarkoitus? Ossi Savolainen tietää kantani pakkoruotsiin ja minä tiedän hänen kantansa. Olemme silti ystäviä.

Minä kannatan markkinataloutta myös kielivalinnoissa. Koululaisten vanhemmat ovat, lasten itsensä ohella, pätevimmät valitsemaan, mitä kieliä ja kuinka useita kieliä heidän lastensa tulee opiskella.  Yksilönvapaus on lähtökohtaisesti jokaisen  suomalaisen kansalaisoikeus.  Yhteiskunta voi loukata sitä vain erittäin painavista syistä. 

Elinkeinoelämän Keskusliitto, EK  on huolissaan suomalaisten yksipuolisesta kieliosaamisesta: englanti, suomi ja ruotsi.  EK  vaatiikin pakkoruotsin muuttamista valinnaiseksi, jotta maailmankieliä kiinaa, espanjaa, saksaa, ranskaa ja venäjää opiskeltaisiin täällä enemmän. Näin tekevät  myös Ruotsi, Norja ja Tanska, jotka ovatkin jo kirineet kilpailukykyvertailussa paljon Suomea paremmiksi maiksi.  Suomen vienti tökkii myös siksi, että meillä ei osata muita maailmankieliä kuin englantia.

Presidentti Sauli Niinistö käytti osuvaa ilmausta "oleskeluyhteiskunta", kun hän taannoin kuvasi uhkakuvaa, mihin Suomi on ajautumassa ja osin jo ajautunut. Hän tarkoitti sillä mielestäni sitä, että Suomi on  nykyisin alisuoriutuja. Vaikka erilaiset kilpailukykytilastot osoittavat, että maamme kansainvälinen kilpailukyky on erittäin hyvä, tänne ei saada tarpeeksi sen kummemmin ulkomaisia kuin  kotimaisiakaan investointeja. Tämän seurauksena talous ei kasva ja työttömyys pahenee.

Joku voi sanoa, että onhan suhdannevaihteluita aina ollut, ennenkin työttömyys on välillä lisääntynyt ja välillä vähentynyt.  Kumpa olisikin niin, että nykyinen työttömyyden kasvu olisi vain ohimenevä ilmiö, joka  poistuu itsestään muutaman vuoden kuluessa. Näin ei valitettavasti  ole.

Kekkosen aikana Suomeen runnottiin Miettusen hätätilahallitus, kun maassa oli 60.000 työtäntä. Niin suurta työttömyyttä pidettiin  silloin katastrofaalisena. Nykyään Suomessa pidetään normaalina, kun maassa on  160.000 työtöntä, huolestumista aiheuttaa vasta työttömyyden kasvu siitä ylöspäin. Samanaikaisesti eläkeläisten määrä kasvaa koko ajan, kun suuret ikäluokat eläköityvät.  Tästä kaikesta seuraa, että Suomen
kansantalous ja kansainvälinen kilpailukyky ovat  yhä pienemmän työssä käyvän väestön varassa. Tämä väestö joutuu monesti olemaan lujallakin pitääkseen Suomen kansantalouden edes nykytasolla, kasvun saavuttaminen on vaikeaa. Oleskeluyhteiskunnassa yhä suurempi osa väsestöstä saa yhteiskunnalta maksun siitä, että ei tee mitään.

Ei pidä hyväksyä sitä, että yhä suurempi osa maan työvoimasta on työelämän ulkopuolella. Nuoriso on saatava työhön tai kouluun. Tämä ehkäisee parhaiten myös sosiaalisia ongelmia ja säästää yhteiskunnan varoja. Myös vammaisille on tarjottava mahdollisuus osallistua työelämään ja kannustettava siihen. Terveille eläkeläisille on tarjottava mahdollisuus lisäansioihin osa-aikatyössä. Työtä on  Suomessa kaikille, pula on palkan maksajista.  Sanonta: "Ei työ tekemällä lopu." pitää edelleen paikkansa.  Työn puute ei ole syy maamme korkeisiin työttömyyslukuihin, vaan syy työttömyyteen on, että kenelläkään ei ole halua tai kykyä maksaa tarjolla olevista töistä  työttömälle työnhakijalle sitä palkkaa, jonka laki Suomessa määrää. 

Globalisaatio vie Suomesta ja koko Euroopasta koko ajan työpaikkoja halpojen työvoimakustannusten Aasiaan. Onhan tässä se hyvä puoli, että Aasiaassa kymmenet ja sadat miljoonat ihmiset pystyvät näin nostamaan elintasoaan lähemmäksi eurooppalaista.  Hinnan tästä maksavat ensisijaisesti työttömät ja syrjäytyneet eurooppalaiset, mutta osansa maksavat myös eurooppalaiset veronmaksajat kustantaessaan työttömiksi jäävien elannon verovaroin. 

Koko Euroopan unionia vaivaa se, että se on muuttunut oleskeluyhteiskunnaksi. Eurooppa pystyisi  vastaamaan Aasian kilpailuun, jos se vastaisi myös Aasian haasteeseen kilpailla matalammilla palkoilla.  Saksa on toteuttanut jo tämän idean. Siellä taloudella meneekin siksi paljon paremmin. Siellä on kehitetty tukijärjestelmä niille työntekijöille, jotka joutuvat työskentelemään, toimeentulon kannalta,  riittämättömällä palkalla. Tehokas  oppisopimusjärjestelmä vastavalmistuville koululaisille helpottaa nuorison siirtymistä työelämään.  Henkilöt, joiden työkyky on jostain syystä vajaa ja eivät siksi löydä  itselleen riittävän hyväpalkkaista työtä, löytävät helpommin jostakin itselleen pienipalkkaisen työn ja saavat matalan palkkansa päälle tukea yhteiskunnalta. Hyvä työllisyysaste on yhteiskunnan parasta sosiaalipolitiikkaa.

Osinkoverouudistus sai farssinomaisia piirteitä, mutta lopputulos oli mielestäni kuitenkin pieni parannus entiseen. Suomi lähestyi varovaisesti Viron  veromallia, mikä on välttämätöntä,  jos  Suomeen halutaan lisää työpaikkoja. Virossa yritykset eivät maksa voitostaan veroa lainkaan, jos voitot jätetään yritykseen ja investoidaan uusiin työpaikkoihin.  Vero maksetaan vasta silloin, kun omistajat nostavat yhtiöstä osinkoja. Oliko askel Viron veromallin suuntaan kuitenkin liian lyhyt, jotta Suomi kääntyisi uudelleen nousuun?

Suomen bruttokansantuote ja työllisyys ovat kääntyneet laskuun.  Maamme vaihtotase ja julkinen talous ovat alijäämäisiä. Tällä menolla Suomen AAA - luokitus on pian muisto vain. Ennen Suomi  hoiti kilpailukykyongelmansa devalvaatiolla, mutta nyt se ei onnistu. Suomen on pystyttävä muilla keinoin houkuttelemaan maahan investointeja, jotta huono kierre saadaan muuttumaan hyväksi kierteeksi, kasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin kierteeksi.

Suomessa on huutava pula sellaista yrittäjistä ja rahoittajista, joka suostuvat sijoittamaan startup -yrityksiin ja kasvaviin yrityksiin. Olen itse ollut ja olen edelleen mukana joissakin aloittavissa tai kasvavissa yrityksissä, joihin liittyy aina suuri riski.
Pankit tai valtio eivät anna niihin rahaa muuten kuin vakuuksia vastaan,  poliitikkojen juhlapuheista huolimatta. Vakuuksia  uusilla yrityksillä ei yleensä ole.  Oikeastaan en edes kaipaa sitä, että veronmaksajien rahaa ruvettaisiin sijoittamaan, virkamiesten tai poliitikkojen harkinnan mukaan, epävarmoihin start-up -yrityksiin. Luotan tässä asiassa markkinatalouteen ja yksityisiin yrityksiin enemmän.

Suomen tulisi siirtyä Viron kanssa samanlaiseen yritysverotukseen.  Silloin maamme elinkeinoelämä saisi uudelleen vastaavan elvytysruiskeen kuin se sai 1993 elinkeinoverouudistuksessa.  Sen myötävaikutuksella maamme nousi syvästä lamasta ja työttömyydestä nykyiseksi AAA -luokan valtioksi. Suomella on siihen varaa, koska Virollakin on siihen varaa. Pikemminkin voisi kysyä, onko Suomella varaa olla ottamatta käyttöön Viron veromallia, jossa osingot verotetaan vain yhteen kertaan, ei kahteen kertaan kuten Suomessa.

Verotuksen porsaanreiät tulisi kuitenkin tukkia.  Niitä on yhä paljon.  Esimerkiksi säätiöt, eläkevakuutusyhtiöt, ammattiyhdistykset ja sijoitusrahastot saavat osinkotulonsa täysin verovapaasti.  Niiden osuus pörssiyhtiöiden omistuksesta ja  osinkotuloista on erittäin merkittävä ja aiheuttaa valtiolle veromenetyksiä joka vuosi.  Näistä on julkisessa keskustelussa  oltu kovin hiljaa, vaikka tikun nokkaan on mielellään nostettu joku Herlinien holdingyhtiö. Yksityiset holdingyhtiöt ovat osa laillista verosuunnittelua ja ne aiheuttavat valtion veromenetyksistä vain  murto-osan mainitsemiini osinkoverotuksen vapaamatkustajiin verrattuna.  Kateuden lietsonnan ja äänten kalastamisen kannalta Herlinien  rahastoista on paljon kannattavampaa puhua kuin epämääräisistä säätiöistä tai vakuutusyhtiöistä. Mikäli yhteiskunnan dynaamisuutta halutaan parantaa ja luoda edellytyksiä kasvuyritysten voimistumiselle, olisi verotuksen suosittava omistajina mieluummin yksityisiä perheyrityksiä kuin säätiöitä, rahastoja ja vakuutusyhtiöitä, koska nämä ovat  vielä turvallisuushakuisempia omistajia  kuin perheyritykset. Perheyritykset voivat ottaa hiukan riskiäkin uusissa startupeissaan, kun niiden vakavaraisuus on riittävän hyvä. Perheyrityksiin kertyvä varallisuus ohjautuu varmimmin maallemme elintärkeiden uusien startup -yritysten kasvattamiseen, koska perheyritykset toimivat pitkäjänteisemmin kuin muut pörssiyhtiöt.   Nyt liian suuri osa Suomessa syntyvistä start-upeista myydään jo  raakilevaiheessa ulkomaille, koska riskipääomaa löytyy sieltä helpommin.


Viron veromalli on veroneutraali, silloin kun sekä listattujen että listaamattomien yritysten jakamia osinkoja verotetaan saman verokannan mukaan. Veroprosentti ei myöskään  saisi  vaihdella sen mukaan, kuka on osingon saaja. Tämä on paitsi oikeudenmukaisuuskysymys, se myös turvaa yhteiskunnan verotulot paremmin jopa alhaisella verokannalla, kun verovelvollisten piiri on mahdollisimman kattava. Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius on laskenut, että  jopa  3 % osinkovero  valtiolle samat verotulot kuin nykyinen 30 % osinkovero, mikäli veroa perittäisiin myös niiltä 90 % :lta osinkotulon saajilta, jotka tänään eivät maksa osinkotuloveroa lainkaan.  Onko Suomella varaa pitää nykyistä  epätasa-arvoista ja kapeaa veropohjaa osinkotuloverotuksessaan, mikäli maamme haluaa säilyä hyvinvointivaltiona?

Olen mukana Lions -toiminnassa, kuulun Lions Club Hyvinkää Viertola r.y. :hyn. Leijonat tekevät erilaisia aktiviteetteja, joilla hankkivat varoja jaettavaksi lyhentämättöminä erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin sekä Suomessa että ulkomailla.  Kaikki työ tehdään puhtaasti talkootyönä. Kaikki ne toimintakulut , mitä Lions Clubille aiheutuu, katetaan jäseniltä erillisenä jäsenmaksuna.  Lc Hyvinkää Viertola on erityisen aktiivinen klubi, ainut ongelma on, että klubimme jäsenten keski-ikä on melko korkea, yli 60 vuotta. Kuitenkin huumori kukkii, henki on hyvä  ja jäsenet ovat aktiivisia.  

 Viime vuosina  maamme verottaja on kiinnostunut  vapaaehtoisjärjestöistä kuten Lions Club ym.  Verottaja tulkitsee nykyisin, että Lion Clubimme on elinkeinonharjoittaja, koska myymme joulukuusia, leivonnaisia, joululyhteitä, hankkiessamme tuloja, jotka lahjoitetaan kokonaisuudessaan esimerkiksi huumeiden vastaiseen työhön poliisille. Varoja kerätään myös esimerkiksi mielenterveyspotilaiden kuntoutukseen tai koulukiusaamisen torjuntaan.  Vaikka työ tehdään talkootyönä, verottaja katsoo, että kaikki Lions Clubimme tulot ovat veronalaisia, koska kilpailemme muiden joulukuusimyyjien tai leipomoiden kanssa. Verottajaa ei lepytä sekään seikka, että jaamme kaikki tulot hyväntekeväisyyteen.  Klubimme on nykyään  verovelvollinen toisin kuin monet suuret  ja rikkaat säätiöt, joiden toiminta on monituhatkertaiista Lions Clubin toimintaan verrattuna.

Televisiossa oli pari viikkoa sitten ohjelma, jossa ihmeteltiin, miksi säätiömuotoinen yritystoiminta on verottajan erityissuojeluksessa, vaikka se olisi kuinka laajaa ja vaikka sen toiminta kilpailisi rajusti ja verottomasti normaalin yritystoiminnan kanssa.  Edes sitä ei paljon seurata, kuinka suuren osuuden tuloistaan säätiö käyttää hyväntekeväisyyteen. Verottajan tulon menetykset säätiöiltä liikkuvat sadoissa miljoonissa vuosittain.  TV -ohjelmassa olivat esimerkkeinä Forumin kauppakeskus Helsingin keskustassa ja Linnanmäen huvipuisto, jotka molemmat toimivat verovapaasti ja  erittäin kannattavasti. Säätiöiden valvontakin tuntuu olevan heikkoa,  ja
viimeksi paljastuneet ja pitkäaikaiset  väärinkäytökset Bensovin  lastenkotisäätiössä lienevät vain jäävuoren huippu.

Mikäli verovapaiden säätiöiden toimialaksi hyväksytään edes jonkinasteinen sekaantuminen tiedotustoimintaan ja valtakunnanpolitiikkaan, on olemassa myös vaara, että säätiöiden ympärille muodostuu opportunistinen  hyväveliverkosto. Hyväveliverkosto voi saada niin suuren vallan yhteiskunnassa, että yhteiskunnan  virallinen demokratia ei enää toteudu.  Vaikka maamme  korruptoituneisuus on todettu useaan kertaan melko vähäiseksi,  ovat ulkomaiset tarkkailijat todenneet, että hyväveliverkosto on Suomessa olemassa ja sen olemassaolo muistuttaa korruptiota.

Oli häkellyttävää katsoa eilistä A-Talkia, jonka aihe oli "Suomi suomalaisille".
Syytettyjen penkillä siinä olivat perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-Aho
ja Olli Immonen, joka on ryhtynyt myös Suomen Sisun puheenjohtajaksi.

Minua häkellytti eniten se, että ohjelman  syyttäjät olivat sitä mieltä, että on rasismia, mikäli  ei kannata  vapaata elintasopakolaisuutta Suomeen. On rasismia, mikäli ajaa Suomen veronmaksajien  etua rajoittamalla sellaisten luku- ja kirjoitustaidottomien ulkomaalaisten tulvaa Suomeen, joiden on vaikea sopeutua tänne ja joutuvat siksi  elämään sosiaalitukien varassa, ehkä jopa koko elämänsä ajan.  On rasismia suosia sellaisia siirtolaisia, joita Suomi oikeasti tarvitsee työmarkkinoilla. Syyttäjinä,  humanisteina ja internationalisteina ohjelmassa esiintyivät  Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso ja Huvustadsbladetin toimittaja Marianne Lyden.

Ruotsi on mennyt arveluttavan pitkälle sosiaalisin perustein tapahtuvan maahanmuuton
suosimisessa. Kanada puolestaan pisteyttää halukkaat maahanmuuttajat avoimesti sen mukaan, mitä annettavaa maahanmuuttajalla on Kanadalle. Kuitenkaan Kanadaa ei pidetä rasistisena maana, vaan sen politiikka on ollut ilmeisen onnistunutta. Kanadan talous kehittyy, ja ristiriidat syntyperäisten kanadalaisten ja maahanmuuttajien välillä eivät ole kärjistyneet. Ruotsissa puolestaan ongelmat ja  Sverigedemokraatit ovat  nousussa maan löperön maahanmuuttopolitiikan seurauksena.

Katainen ja Urpilainen ovat nyt molemmat myöntäneet, että maan talous on huonommassa kunnossa kuin he ovat luulleet. Se on hyvän merkki. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.  Poliitikkojen on helppo kannattaa kaikkia yleviä ja hyvää tarkoittavia asioita, joilla hoidetaan paitsi Suomen myös muiden Euroopan maiden ja koko maailman ongelmia. Myös vanhusten, lasten ja ympäristön hoitaminen on tärkeää ja vaatii paljon rahaa. Ei ole rasismia asettaa tänne veroja maksaneiden vanhusten ja sotaveteraanien  sairaalapaikkoja ja terveydenhoitoa tänne pyrkivien maahanmuuttajavanhusten tarpeiden edelle.

Rahan hankkiminen on poliitkoille vaikeaa: ainoat asiat, mitä poliittiset päättäjät ovat onnistuneet kehittämään, ovat veronkorotukset ja uudet verotettavat kohteet.Missä ovat rakenteelliset uudistukset, joilla tuetaan kilpailukykyä, yritysten kasvua ja työllisyyttä?
Demokratia saattaa ajaa itsensä konkurssiin,  koska niukkuuden jakaminen on poliitikoille  niin epämiellyttävää, että päätöksiä ei saada aikaan.  Myös Rooman imperiumi  sortui  ylivelkaantumiseen.

Työllisyyden ja kasvun moottoriksi tarvitsemme vahvan pk -sektorin, yrittämistä ja kasvollista kotimaista omistajuutta. Se ei toimi kvartaalikapitalismin ehdoilla, vaan on sitoutunut maahamme pitkäjänteisesti. Mitä suurempi osa suomalaisista omistaa ja kokee omistavansa jotakin, sitä vastuullisempaa on myös taloutemme hoitaminen.  Yrittäjämäistä ajattelua tarvittaisiin enemmän myös maamme poliittiseen johtoon. 
Poliitikkojen pitäisi hoitaa valtion taloutta yhtä vastuullisesti kuin hoitaisivat oman perheensä tai perheyrityksensä taloutta.

Englanninkieliseen opetukseen siirtyminen yliopistoissa on alkanut askarruttaa yliopistoväkeä ja Kotimaisten kielten keskusta. Aalto-yliopisto on muuttanut ensi syksynä alkavat maisteriohjelmat englanninkielisiksi. Maamme pääkaupungissa saa kaupallista korkeakoulutusta jatkossa vain englanniksi ja ruotsiksi - ei lainkaan  suomeksi. Kotimaisten kielten keskuksen johtaja, professori Pirkko Nuolijärvi on kantanut huolta asiasta.  Hän sanoo: Jos mitään ei opeteta suomeksi, se vaikuttaa ajan oloon koko alaan ja suomen kieleen, kun jollakin alalla tulee sellaisia aukkoja, ettei ole enää käsitteitä, keskustelutapoja tai rirjoittamisen tapoja suomeksi.

Vihdoinkin joku alkaa kantaa huolta myös suomen kielestä.  Suomen kieli oli keittiökielen asemassa vielä vajaa sata vuotta sitten. Suomessa kaikki yliopisto-opetus tapahtui ruotsinkielellä, ja kuuluimme Venäjään, joka siihen aikaan oli alkanut nostaa venäjän kielen asemaa täällä. Muutamat fennomaanit herättivät suomalaiset vaalimaan kieltään ja vaatimaan suomenkielistä yliopistokoulutusta ruotsinkielisen rinnalle.
Se saatiin svekomaanien vastustuksesta huolimatta. Vasta vuonna 1924 säädettiin, että Helsingin Yliopistossa on ruotsinkielisen opetuksen rinnalla opetettava myös suomen kielellä.

Monet Euroopan maat suojaavat lainsäädännöllään tiukasti maan pääkieltä. Esimerkiksi  Ranska ja Ruotsi ja Viro ovat tässä  asiassa olleet hyvin tiukkoja. Ruotsi sääti vuonna 2009 uuden lain, jolla turvataan maan pääkielen, ruotsin asemaa Ruotsissa.  Siellä on säädetty millä kielillä koulutusta saa milläkin asteella antaa. Koko laki tähtää maan pääkielen, ruotsin suojelemiseen siirtolaisten ja englanninkielen puristuksessa. 

Suomessakin lainsäädännöllinen  huomio on viime vuosina keskittynyt ruotsinkielen aseman vahvistamiseen (mm. Svenska Nu -kampanja).  Ruotsinkielen näkyvyyttä ja kuuluvuutta on parannettu koko maassa, myös puhtaasti suomenkielisillä alueilla. Maan pääkielestä, suomesta  Suomen lainsäädäntö kantaa vähemmän huolta.

Suomi ottaa yleensä oppia Ruotsista.  Myös Ruotsin uusi kielilainsäädäntö on mielestäni
tutustumisen arvoinen.  Sillä on annettavaa Suomelle, kun täällä ruvetaan miettimään keinoja, joilla suomen kielen sälyminen sivistyskielenä turvataan. Nyt vallitsee Suomessa ja Ruotsissa tragikoominen tilanne: Suomella on ruotsinkielinen vähemmistö ja Ruotsissa  on vielä suurempi, osin vanha, suomenkielinen vähemmistö.  EU edellyttää, että sen jäsenmaat kohtelevat vähemmistöjään vastavuoroisuuden periaatteella. Nyt sekä Suomen että Ruotsin valtioiden päähuoli on vain ruotsin kielen asema näissä maissa.  Suomen kielen asemasta ja säilymisestä ei ole huolta, vaikka se on pienempi ja uhanalaisempi kieli kuin ruotsi.

 
Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, siitä pidettiin kansanäänestys ja toimittiin kansan tahdon mukaisesti.  Valuuttaunioniin liittymisestä ei äänestetty, kuten Ruotsissa. Silloin Suomen ja Ruotsin tiet erkaantuivat toisistaan, koska Ruotsi jäi Euron ulkopuolelle toisin kuin Suomi.  Mikäli Suomessakin olisi kysytty kansalta Euroon liittymisestä, todennäköisesti Suomi olisi päätynyt Ruotsin kanssa samaan ratkaisuun. Ehkä se olisi ollut Suomelle  parempi valinta. Ainakin  Suomi olisi jäänyt muiden Pohjoismaiden leiriin ja koko ajan tiivistyvän Euroalueen ulkopuolelle. Tästä tiivistymisestä myös Seppo Lindblom näyttää olevan nykyään huolissaan.

Mikäli Suomessa olisi silloin äänestetty Euroon liittymisestä, olisin silloin luultavasti äänestänyt liittymisen puolesta.  Nyt epäilisin enemmän.  Ruotsilla menee  Euron ulkopuolella hyvin, eikä sen tarvitse rahoittaa Etelä-Euroopan alijäämävaltioita. Mikäli Ruotsille tulee huonot ajat, sillä on valuuttakurssipoolitiikka hätäkeinona toisin kuin Suomella.  Alexander Stubb on todennut, että Euro on darvinistinen järjestelmä, jossa vahvat pärjäävät. Stubbin lausunto koskee Suomea mutta ei Ruotsia, koska sillä on oma valuutta.  Euroon liittyminen tuo Suomelle suuria haasteita. Kuitenkin  Suomi voi selvitä myös kovassa kilpailussa, jos kilpailu vain on reilua. Silloin Suomalaiset pääsevät nauttimaan  Euron tuomista eduista.

On tietenkin tärkeää, että kuulumme nyt oikeaan viiteryhmään, läntiseen Eurooppaan. Euroon kuuluvien maiden keskinäisessä kilpailussa Suomen eduskunnan päätösvalta Suomea taloutta koskevissa asioissa tulee  supistumaan yhtä vähäiseksi kuin nyt on esimerkiksi Oulun kaupunginvaltuuston päätösvalta Oulua koskevissa asioissa.
Euroopan, ennen kaikkea Euroalueen, yhdentyminen on vielä täysin kesken. Kysymyksessä ei ole vain  Suomen eduskunnan päätösvallan supistuminen Brysselin hyväksi. Myös työmarkkinajärjestöjemme  harjoittama sapelinkalistelu tulee vähenemään, koska niiden on pakko ottaa aikaisempaa suurempi vastuu Suomen kilpailukyvystä.  Suomen Pankki ei enää voi korjata niiden tekemiä tyhmyyksiä, kuten ennen.

Eurojärjestelmän  darvinistisuudesta  Alexander Stubb on oikeassa. Kreikan ja Espanjan katastrofit, yli 50 % nuorisotyöttömyyksineen, osoittavat miten Euroalueen sisällä kohdellaan kilpailukyvyltään heikkoja maita.  Suomen on kaikin keinoin  hoidettava kilpailukykynsä kuntoon, jotta Kreikan tie ei ole Suomen tie.  Silloin kun Stubb  antoi lausuntonsa Euron darvinistisesta luonteesta, hän vielä saattoi pullistella Suomen talouden hyvällä kunnolla.   Puheen jälkeen Suomen talous on nopeasti huonontunut.

Maamme itsenäisyys ei  ole enää entisensä.  Toivottavasti sekä kansanedustajamme että työmarkkinajohtajamme tajuavat, että niiden liikkumavara on nyt paljon vähäisempi kuin ennen valuuttaunionia ja Euroa. Elleivät he sitä vielä tajua,  darvinismi, tiukka kilpailu euroalueen sisällä tulee opettamaan sen niille.   Aikoinaan opin kansainvälisen talouden kurssilla, että yhden valuutan (esim. Euron, tai Markan) sisällä käydään kilpailua ja kauppaa  absoluuttisen kilpailukyvyn periaatteella, mutta eri valuutta-alueiden kesken kauppaa käydään suhteellisen kilpailukyvyn periaatteella. Toisin sanoen Suomi , Saksa ja Kreikka kilpailevat keskenään euroalueen sisällä absoluuttisen kilpailukyvyn periaatteella.  Tämä on darvinistista kilpailua, johon Ruotsin ei tarvitse sopeutua, koska sillä on oma valuutta. Suomi tai Kreikka voi joutua Euroalueella Ilomantsin asemaan, tyhjeneväksi syrjäseuduksi, joka on kilpailukykyinen vain raaka-aineen tuottajana ja  rauhallisena  lomakohteena.

 Suomi voi selvitä myös darvinistisessa kilpailussa. Suomalaisilla on monia vahvuuksia, loistavia innovaatioita ja hyvä koulutustaso. Meillä on hyvät luonnonvarat. Tarvitsemme enemmän rakentavaa yhteistyötä työntekijöiden ja yrittäjien kesken.  Kannattavat yritykset ovat myös työntekijöiden etu.  Varsinkin kotimaiset perheyritykset työllistävät suomalaisia eivätkä siirrä toimintojaan helposti ulkomaille. Todellinen uhkakuva Suomen kilpailukyvylle voivat olla Euroopan Unionin ja Suomen eduskunnan säätämät uudet lait, jotka voivat  estää suomalaisia hyödyntämästä omia luonnonvarojaan esimerkiksi tiukoilla ympäristömääräyksillä ja energiaveroilla.   Metsän ja turpeen käyttö, energian tuottaminen ja maatalouden sekä  elintarviketeollisuuden harjoittaminen voidaan tehdä lainsäädännön keinoin kilpailukyvyttömiksi. Silloin  luonto säästyy, mutta Suomi autioituu  erämaaksi, johon keskieurooppalaiset  saavat tulla  ihailemaan  susia, poroja, karhuja ja hirviä.  Maamme hyvä työllisyysaste olisi parasta sosiaalipolitiikkaa. Se tulisi  edulliseksi myös veronmaksajille. Suomi selviää yhteistyöllä - Suomi ei selviä  keskinäisellä vastakkainasettelulla.

Minulla oli hieno mahdollisuus tavata tällä viikolla toimitusjohtaja, joka johtaa  yhtä  Suomen suurimmista vakuutus- ja sijoitiusyhtiöistä.

Heti  aluksi keskusteluissa tuli esiin huoli Suomen talouden  huonoista näkymistä: työttömyyden kasvusta, vaihtotaseen kasvavasta vajeesta ja  kiihtyvän eläköitymisen mukanaan tuomista ongelmista julkiseen talouteen.  Ongelma on erityisen paha siksi, että  huonosta kehityksestä huolimatta  poliittiset päättäjät eivät kykene tekemään ratkaisuja kehityksen muuttamiseksi. Nykyhallituksen paras saavutus näyttää toistaiseksi olevan se, että se pystyy olemaan vallassa ja hajoamatta.

Kolmikanta ei  Suomessa enää toimi.  Suomen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä kaikki ovat yhtä mieltä.  Se ei  kuitenkaan voi säilyä, mikäli maamme kilpailukykyä ei pystytä palauttamaan.  Nyt olemme Etelä-Euroopan maiden tiellä. Suomen vaihtotase on alijäämäinen, julkinen talous on alijäämäinen ja talous ei kasva. Yritykset investoivat Suomeen liian vähän ja siirtävät tuotantoaan Aasiaan. Maamme onni on, että vieä emme ole ehtineet velkaantua kovin paljon ulkomaille.

Mitä nopeammin pystymme tekemään radikaaleja ratkaisuja vientiteollisuutemme kilpailukyvyn palauttamiseksi ja maamme houkuttelevuuden lisäämiseksi tuotannollisille  investoinneille, sitä paremmin pystymme turvaamaan myös maamme vähäosaisimpien ihmisten, edes  välttävän, hyvinvoinnin. Kreikassa ja Espanjassa eniten kärsivät juuri työttömät ja syrjäytyneet.

Keskitetyillä palkkaratkaisuilla on omat etunsa.  Ne ovat kuitenkin huonoja silloin, kun ne eivät ota huomioon yritysten palkanmaksukyvyn eroavuuksia. Yritysten, joilla on heikko palkanmaksukyky, pitäisi saada jättää palkankorotukset tekemättä, jotta työpaikat niissäkin säilyisivät.

Hallitus on jo säätänyt lakeja, jotka lisäävät yritystemme kustannuksia ja syövät siten niiden kilpailukykyä ulkomaisiin yrityksiin nähden. Teollisuutemme rakennemuutokset
sattuvat vielä samanaikaisesti.  Sisäisen devalvaation tarve on syntynyt niiden seurauksena.  Sekä hallitukselta että työmarkkinajärjestöltä odotetaan nyt sen vastuun ottamista joka aina liittyy valtaan. Vastuu on kannettava, vaikka se ei ole aina mukavaa.

Hei!

Tervetuloa seuraamaan Kari Hautasen Blogia! 

Blogmaster